Kärpät kellisti sarjajohtajan
Kolmen ottelun tappioputkessa tarponut Oulun Kärpät nappasi makoisan voiton perjantaina, kun sarjakärki Kuopion KalPa kaatui maalein 4-1.
Kuopiossa kotijoukkue aloitti maalinteon kun vajaat 10 minuuttia oli ensimmäistä erää pelattu. Jukka Hentunen oivalsi maalin takana vapaan Kalle Kermanin, joka ei erehtynyt vaan latoi lätkän pömpeliin ohi pikkupetojen veräjänvahdin Ville Hostikan. Vieraat eivät tästä lannistuneet vaan rellestivät kotijoukkueen päädyssä siiehn malliin, että vihdoin ajassa 17.18 punainen valo ja summeri pärähtivät soimaan, kun maalinteossa onnistui Juho Keränen.
Toisessa erässä oululaisporukka lisäsi edelleen kierroksia koneeseen ja jo minuutin pelin jälkeen Ivan Huml latasi turbon täysille ja runni pakkien ohi maalin tekoon. Vain rapiat minuutti tämän jälkeen Kalpan Henri Ikonen hölmöili itselleen jäähyn korkeasta mailasta, eikä vieraiden Miikka Salomäki jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan riipaisi rannarilla taukotilanteeksi jo 1-3. Kalpalla oli vielä erän loppupuolella etsikkoaikansa kun Kärpät sortui jäähyilyyn mutta joukkue ei onnistunut maalinteossa edes viidellä kolmea vastaan.
Vieraat jatkoivat tasan siitä mihin toisessa erässä jäivät ja kun noin viisi minuuttia oli erää pelattu Kärppien 21-vuotias Nico Lehto pamautti SM-liigauransa ensimmäisen maalin ja siirsi pikkupedot jo kolmen maalin karkumatkalle. Enempää maaleja ei kalakukkokaupungissa nähty, joten pisteet matkasivat helposti Ouluun.
KalPa – Kärpät 1-4 (1-1,0-2,0-1)
09.08 1-0 Kalle Kerman (Jukka Hentunen, Tommi Miettinen)
17.18 1-1 Juho Keränen (Jari Viuhkola, Joonas Komulainen)
21.00 1-2 Ivan Huml (Miikka Salomäki, Mikko Lehtonen)
22.26 1-3 Miikka Salomäki YV (Joonas Komulainen)
44.55 1-4 Nico Lehto (Mikko Alikoski, Pekka Saarenheimo)
Maalivahdit
Kalpa: Juha Toivonen 10+7+9=26
Kärpät: Ville Hostikka 10+7+6=23
Yleisöä 4723
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Edmonton Oilersille paha takaisku!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Nyt jysähti – Kärpille jättiuutinen!
- IL: Jokereilta huippuvärväys – vahvistuu SaiPan pisterohmulla!
- Toimittaja: HIFK:sta tuttu pistelinko siirtyy Kärppiin!
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!