Pasi Nurminen raittiina jo vuosia – tämä puhelu muutti koko elämän: ”Mä tarviin apua”
Päihde- ja riippuvuushoitoa tarjoava Riihimäen Avominne klinikka on julkaissut Facebook-tilillään Pelicansin hallituksen puheenjohtaja Pasi Nurmisen, 50, tarinan. Päivityksessä kerrotaan, että Nurminen on nyt elänyt kuusi vuotta päihteetöntä elämää.
Kiekkolegenda Nurmisen tarinan kertoo niin ikään entinen jääkiekkoilija Marko Jantunen. Teksti on julkaistu Jantusen ja Nurmisen yhteisellä päätöksellä.
Jantunen kertoo, että maanantaina 7. syyskuuta 2020, eli kuusi vuotta sitten Nurminen otti häneen yhteyttä viestillä ja kertoi tarvitsevansa apua yhdessä asiassa. Jantunen oletti, että joku Pelicansin pelaaja tai muu organisaation jäsen tarvitsee apua.
Sitten Jantusen puhelin soi.
– Ei, mä tarviin itse apua, Nurminen sanoi.
Jantunen vei Nurmisen heti seuraavana päivänä Lahdesta Riihimäelle Avominne klinikalle. Jantunen kuvailee vieneensä Nurmisen ja erään toisen miehen samalle matkalle, johon hän aikoinaan itsekin lähti päihdeongelmiensa vuoksi.
– Kun lähdimme hoitoon ja muutosprosessiin huomasimme siinä jotakin tuttua. Tässäkin on ohjelma, prosessit, ”joukkue”, selkeä tavoite sekä seuranta. Tässä lajissa harjoitellaan vain erilaisia asioita ja taitoja. Ja aivan kuten urheilussa, tieto ei yksin riitä vaan toiminta ja toistot ratkaisevat, Jantunen vertasi hoitoprosessia jääkiekkoon.
Jantunen muistuttaa päivityksessä, että riippuvuus ei katso ammattia, koulutusta, varallisuutta tai yhteiskunnallista asemaa.
– Meille muutos ei tarkoita vain sitä, ettei ihminen enää juo tai käytä päihteitä. Se tarkoittaa kokonaisvaltaista muutosta ja uuden elämäntavan oppimista ja elämistä. Ja kaikkein hienointa on, ettei päihteettömästä elämästä tarvitse tehdä väritöntä elämää. Päinvastoin, Jantunen toteaa.
Päivityksen lopussa kerrotaan, että Nurminen ja hänen kanssaan samaan aikaan hoidot aloittanut henkilö vierailivat tällä viikolla Lahden Avominne klinikalla jakamassa kokemuksiaan ja oppejaan kuuden vuoden päihteettömyyden matkalta.
Omalla urallaan Nurminen pelasi maalivahtina. Pelaajauran jälkeen hän on toiminut myös muun muassa valmentajana.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!