Siirtorajalla vahvistunut Kärpät ajautui yllättävään tilanteeseen – ”Ei ole yhtään ylimääräistä”
OULU. Vielä siirtorajalla kaksi uutta hyökkääjää hankkinut Kärpät on ajautunut yllättävään tilanteeseen, sillä yksinkertaisesti sen hyökkääjät alkavat olla loppu.
Kyllä.
Yhdessä välissä oululaisjoukkueella oli jo päälle viisi ketjua tarjolla, nyt hyvä että täydet neljä.
– Ei ole yhtään ylimääräistä (hyökkääjää). Millä porukalla lähdetään Lahteen, niin tällä. Nämä ovat ne mitkä ovat ehjänä, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki avasi tilannetta tiistain JYP-ottelun jälkeen.
Jo aiemmin sivussa oli Julius Junttila, jolle seuraa sairastuvalla ovat tehneet tuoreeltaan Jesse Puljujärvi, Esa Pirnes ja Simon Suoranta.
– Totta kai sitä haluaisi, että rosteri olisi terve runkosarjan viimeisellä viikolla, mutta ei meidän kannata keskittyä siihen ketkä ovat poissa. Varmasti tulee äijiä takaisin ensi viikolla kun pudotuspelit alkavat, Marjamäki puhui siitä, pitäisikö tilanteesta olla huolissaan.
Kärpillä on jäljellä vielä torstaina vierasottelu Pelicansia vastaan.
Sen jälkeen se jännittää sitä, kuka sille saapuu puolivälieriin vastaan Villi kortti -kierrokselta. Vaihtoehtoja vastustajaksi sille ovat TPS, Pelicans ja KalPa.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- NHL-kovanaama Radko Gudas arvosteli Leijonia: ”Tiesimme tarkalleen…”
- Toimittajan kysymys sai Kanadan superteinin hämilleen
- Suomen MM-lohkoviholliselle viime hetken jättivahvistus NHL:stä!
- Näkökulma: Leijonat sai Iso-Britanniaa vastaan juuri sen mitä piti – kriisi peruttu
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- Jesse Puljujärvi repesi vapautuneeseen nauruun: ”Ei tuu joka ilta!
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Toimittaja: Tärkeä NHL-tähtivahvistus palaa kotiin MM-kisoista
- Huomasitko tämän? Antero Mertarannalta erikoinen lipsautus Leijonien pelissä
- Leijonille komea murskavoitto! MM-ensikertalaiselle hattutemppu
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Toimittaja: Tapparan maalivahti loikkaamassa kilpailijan leiriin!
- Christian Heljangon siirtohuhuissa uusi jännittävä käänne!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- Huippukaappaus: Maajoukkuevahti siirtyy Ilvekseen!
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- TPS:n ykkösvahti loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Kärpät rakentaa hirmujoukkuetta! Nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden