Leijonia vastaan viikonlopun tuplamaaottelussa pelanneelta Simon Hjalmarssonilta evättiin pääsy lennolle sunnuntai-iltana, kertoo SportExpressen. Hjalmarsson myönsi tapahtuneen lehdelle.

– Heidän (lentokoneen henkilökunnan) mukaansa olin liian kännissä, Hjalmarsson kommentoi.

Tre Kronor voitti Leijonat sunnuntaina 3-2 Tukholman Globenissa. Sen jälkeen joukkueen ulkomaalaispelaajat nousivat SportExpressenin mukaan Arlandan lentokentälle vievään koneeseen.

KHL:n kärkiseuraa Moskovan TsSKA:ta edustava Hjalmarsson tankkasi ilmeisesti matkalla ahkerasti.

– En saanut lentää. Olin ottanut muutaman oluen ja sitten otin unilääkepillerin, kun olimme menossa koneeseen. Heidän mielestään olin liian kännissä lentääkseni Moskovaan. Joten en saanut mennä, niin siinä kävi.

Hjalmarsson korostaa, että tapauksesta ei aiheutunut kentällä häslinkiä – hän vain päätyi nukkumaan hotelliin. Hän kertoi maanantain olleen hänelle joka tapauksessa vapaapäivä, joten yöksi jääminen ei suuremmin haitannut.

Ruotsin GM Tommy Boustedt kuuli tapahtuneesta ruotsalaislehdeltä eikä siksi halunnut kommentoida asiaa tarkemmin.

– Yleisesti voin sanoa, että tällainen ei ole meidän arvojemme mukaista. – – – Kun pelaaja edustaa Tre Kronoria, odotetaan hänen käyttäytyvän ammattimaisesti, kun hän matkustaa pelipaikalle, pelatessaan ja matkustaessaan pelipaikalta pois. Näin se on ja on aina ollut, Boustedt totesi SportExpressenille.

Boustedtin mukaan ”asia otetaan varmasti puheeksi” Hjalmarssonin kanssa.