Pelicansin uusi urheilujohtaja selvillä!
Lahden Pelicans tiedottaa, että Jarkko Oikarinen on seuran uusi urheilutoimenjohtaja. Oikarinen aloittaa tehtävässään välittömästi.
Oikarinen, 41, on työskennellyt viime vuodet Ruotsissa Kalmar HC:n palkkalistoilla. Hän toimi ensin apulais-GM:n roolissa ja myöhemmin myös urheilujohtajana. Kalmar pelaa Allsvenskanissa eli Ruotsin kakkostasolla.
– Emme etsineet nimeä, vaan oikeaa profiilia. Haimme henkilöä, joka ymmärtää, miten urheilutoimintaa rakennetaan ja miten pelaajamarkkinaa katsotaan ennakoivasti. Jarkossa yhdistyvät rakentajan ajattelu, kansainvälinen ymmärrys ja vahvat verkostot erityisesti Pohjois-Amerikan suuntaan, Pelicansin toimitusjohtaja Juuso Pulliainen toteaa seuran tiedotteessa.
Oikarinen seuraa tehtävässä Janne Laukkasta, joka toimi Pelicansin urheilujohtajana kymmenen kauden ajan. Hän siirtyi hiljattain HIFK:n urheilujohtajaksi.
– Pelicansissa on tehty paljon oikein Janne Laukkasen johdolla, ja tästä on hyvä jatkaa yhdessä seuran kanssa. Haluan tuoda urheilutoimintaan selkeyttä, lisää yhdessä tekemistä ja uskoa pitkäjänteiseen työntekoon. On ryhdyttävä tekemään ja katsottava, mihin voidaan päästä, sen sijaan että puhutaan suuria siitä, mitä tullaan tekemään, Oikarinen sanoo.
Oikarisen vahvuuksiin kuuluvat eri kiekkokulttuurien ymmärtäminen sekä laajat kontaktiverkostot Suomessa, Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa.
– Uskon pitkäjänteiseen työntekoon. Menestys rakennetaan luottamuksellisella tiimityöllä, ja luottamus syntyy vuorovaikutuksessa. Menestys tehdään aina yhdessä.
– Tavoitteena on rakentaa kilpailukykyä pitkäjänteisesti niin, että seura pystyy taistelemaan vuodesta toiseen mahdollisimman korkealla tasolla, Oikarinen päättää.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros – Turussa käsittämätön tilanne
- Jori Lehterän rooli HIFK:ssa puhuttaa – Ismo Lehkonen: ”Ei mitään hyötyä”
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?