Liigan hopeajoukkue KooKoo: kaksi pelaajakiinnitystä julki
Liigassa hopeaa voittanut KooKoo teki torstaina kaksi pelaajakiinnitystä. Seura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Oskari Luodon sekä Samuel Valkeejärven kanssa.
Luoto, 24, on edustanut KooKoota kahden viime kauden ajan. Hän kirjasi menneellä kaudella 36 runkosarjaotteluun pisteet 4+15=19 sekä 13 pudotuspeliin tehot 2+1.
Liigassa Luoto edusti aiemmin myös Tapparaa, jossa hän voitti Suomen mestaruuden 2024 sekä CHL-mestaruuden 2023.
– Luoto on kärsinyt viime vuosina muutamista rikkonaisista kausista, mutta on siitä huolimatta osoittanut jatkuvasti vahvaa kehitystä niin pelillisesti kuin tuloksenteossakin. Monipuolisena pelaajana hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä ja tuo arvoa myös erikoistilanteisiin. Uskomme, että kaudella 2026–2027 Oskari pystyy ottamaan jälleen seuraavan askeleen pelaajana, KooKoon urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kuvailee seuran tiedotteessa.
Valkeejärvi, 25, on pelannut KooKoossa neljä kautta. Hän iski kuluneella kaudella 39 runkosarjaotteluun pisteet 3+7=10 sekä 18 pudotuspeliin tehot 1+3.
Ennen KooKoon riveihin siirtymistään Valkeejärvi edusti Liigassa kasvattajaseuraansa JYPiä.
– Monipuolisena hyökkääjänä Valkeejärvi on meille iso palanen joukkuetta. Hänen merkityksensä näkyy monessa muussakin asiassa kuin pelkissä tehopisteissä, sillä kyseessä on ennen kaikkea todellinen joukkuepelaaja. Samalla hän tuo tärkeää jatkuvuutta joukkueeseen myös tulevalle kaudelle, urheilujohtaja Tuomenoksa summaa tiedotteessa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros
- Jori Lehterän rooli HIFK:ssa puhuttaa – Ismo Lehkonen: ”Ei mitään hyötyä”
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?