Jeses Puljujärven ketju uusiksi MM-kisoissa – uusi tutkapari sytytti: ”Flow löytyi”
ZÜRICH. Leijonat kokeili MM-kisojen sunnuntai-illan Itävalta-ottelussa pieniä muutoksia, joihin kuului Aleksander Barkovin peluuttaminen ykkösylivoimassa maskimiehenä Konsta Heleniuksen noustessa Jesse Puljujärven tilalle ja tuomaan lisää maalintekovoimaa toiselle siivelle.
Yksi kokeiluista oli Anton Lundellin ja Aatu Rädyn paikkojen vaihtaminen. Räty sai nyt laidoilleen Geneve-Servettestä tutun tutkaparin Puljujärvi-Sakari Manninen. Ketjun peli tuottikin tulosta ja saipa Manninen viimein auki myös turnauksen maalitilinsä.
Räty kehui kolmikon yhteispeliä toimivaksi.
– Kyllä täällä ihan kanssa vaan pelaa, mutta mun mielestä saatiin ihan hyviä aihioita ja hyviä syöttökuvioita. Saatiin maalikin tehtyä. Varmasti koko ajan kerätään kemiaa ja koko ajan parannetaan, Räty kertasi uuden ketjun ensimmäisen yhteisen pelin antia SuomiKiekolle.
Samoilla linjoilla oli myös Puljujärvi.
– Siinähän löytyi heti pelejä tosi paljon. Löytyi se rytmi ja flow, Puljujärvi kertasi haastattelupisteellä yhteispeliään Rädyn ja Mannisen kanssa.
Leijonien MM-kisaurakka jatkuu yhden välipäivän jälkeen tiistaina ottelulla Sveitsiä vastaan. Joukkueen kalenteriin on merkattu peräti tunnin ja vartin mittaiset jääharjoitukset maanantaille.
–
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros
- Jori Lehterän rooli HIFK:ssa puhuttaa – Ismo Lehkonen: ”Ei mitään hyötyä”
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?