Ensi kauden joukkueeseensa maalivahtia etsivä HIFK on rajannut vaihtoehtonsa kahteen nimeen, uutisoi Iltalehti.

IL:n useasta eri lähteestä saaman tiedon mukaan HIFK:n maalilla nähdään ensi kaudella joko Tim Juel tai Christoffer Rifalk. Molemmat vahdit ovat ruotsalaisia ja pelaavat SHL:ssä.

Juel, 31, pelaa kolmatta kauttaan Timråssa. Hän pelasi seurassa vahvan viime kauden nykyisen HIFK-luotsi Olli Jokisen alaisuudessa. Juel pelasi 31 ottelua torjuntaprosentilla 92,9 ja hänet palkittiin sarjan parhaana maalivahtina. Tällä kaudella Juel on pelannut 19 ottelua torjuntaprosentilla 89,3.

Rifalk, 29, edustaa Rögleä seitsemättä kauttaan. Hän on pelannut tällä kaudella 15 ottelua torjuntaprosentilla 90,8. Rifalk on CHL-mestari Röglestä vuodelta 2022.

Iltalehti kertoo myös, että HIFK:ssa toisena maalivahtina jatkaa ensi kaudella Hugo Alnefelt, joten HIFK on suuntaamassa ensi kauteen ruotsalaisella maalivahtikaksikolla. Tällä kaudella Alnefelt on pelannut seurassa 25 ottelua torjuntaprosentilla 87,0.

LUE MYÖS: