Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
MILANO.
Suomi nousi kuilun partaalta voittoon Sveitsiä vastaan olympialaisten puolivälierissä. Leijonat oli 0-2-tappiolla, kun kolmatta erää oli pelaamatta kuutisen minuuttia.
Sebastian Aho kavensi, Miro Heiskanen tasoitti ja lopulta Artturi Lehkonen iski voittomaalin jatkoajalla.
– Luonteenlujuutta kertoo joukkueesta, että missään vaiheessa ei luovutettu vaikka se vähän pahalta näytti ennen kuin Sepe [Aho] teki maalin. Mutta iso maali, jätkät tekivät isoja pelejä. Siellä oli Sepe ja sen jälkeen Miro [Heiskanen] ja Arsi [Lehkonen] tietysti läpiajosta, Mikko Rantanen sanoi ottelun jälkeen.
Leijonat hakkasi pari erää päätä seinään, kunnes lopulta Aho onnistui. Tuuletus oli vapautunut, ja se vapautti samalla koko joukkueen.
– Kyllä se helpottaa. Kahden maalin johto on vaikea jääkiekossa. Saa yhden, niin siitä tulee vähän semmoinen, että ”voi hitto sentään”. Pystyttiin jatkamaan siitä painetta ja oli sen jälkeenkin muutama tosi hyvä paikka jo ennen Miron maalia. Kyllä se helpottaa, varsinkin toisen erän jälkeen, Rantanen sanoi.
Lehkosen Rantanen tuntee Turun ja Colorado Avalanchen ajoilta. Vaikkei Lehkonen ole erityinen maalintekijä, hän on aiemminkin urallaan tehnyt isoja maaleja. Rantanen antoi samalla pientä kuittia Lehkosen pelivälineestä.
– Kylmäverinen jätkä, ei paljon huimaa niin kuin tiedetään. Stanley Cup Game kutosessa teki voittomaalin ja tänään voittomaalin. Ei paljon jännitä Sherwoodin maila kädessä, Rantanen sanoi.
– Hieno katsoa, tekee myös paljon muita tärkeitä asioita. Ei pelkkiä maaleja, vaan on hyvä karvaamaan ja puolustamaan myös.
Siinä vaiheessa kun Lehkonen pääsi jatkoajalla läpiajoon, Rantanen ehti jo miettiä, mihin mies ampuisi.
– No Arsi on putkistakin aika monta laittanut. Siellä oli pienempi veskari, joten toivoin että Arsi ampuisi ylös. Onneksi ampui.
Ja vielä vähän erikoisempi juttu loppukevennykseksi. Haastattelupisteelle tullessaan Rasmus Ristolainen kehotti kysymään, minkä merkkinen poikien huoneen ilmastointilaite on. Kysyttiin siis lopuksi Rantaselta ilmastointilaitteesta.
– Ristolainen sättää niitä nappeja niin paljon. En edes tiedä, mitä se… en edes katso sinnepäin enää.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys