IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
Turun Palloseuran kapteeni Tarmo Reunanen hyllytettiin joukkueen kokoonpanosta harjoituksissa sattuneen välikohtauksen jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat.
IS:n tietojen mukaan 27-vuotias Reunanen taklasi tai muuten ojensi harjoituksissa 19-vuotiasta hyökkääjää Aatos Koivu tilanteeseen nähden tarpeettomalla voimalla. Tilanne johti Koivun loukkaantumiseen.
Välikohtauksen jälkeen Reunanen siirrettiin kokoonpanon ulkopuolelle. Hän ei ole pelannut Liigassa 7. helmikuuta pelatun HPK-ottelun jälkeen.
Ennen hyllytystään Reunanen ehti pelata TPS:ssä 45 ottelua tehopistein 6+18=24.
TPS tiedotti tiistaina, että Reunanen siirtyy loppukaudeksi Sveitsin pääsarjaan. HC Ajoie tiedotti myöhemmin Reunasen sopimuksesta.
Reunanen ei kommentoinut tarkemmin siirron taustoja.
– Tämä on tietenkin pettymys ja harmillinen tilanne, ettei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan – aina asiat eivät mene toivotulla tavalla, ja urheilussa tulee joskus eteen tällaisia tilanteita. Toivon kuitenkin seuralle ja joukkueelle pelkkää hyvää jatkoon – kopissa on huipputyyppejä, joiden kanssa on ollut hienoa tehdä töitä. Omasta puolestani iso kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta, se on merkinnyt minulle paljon, Reunanen totesi.
TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi ei myöskään kommentoinut tiedotteessa hyllytykseen liittyviä yksityiskohtia.
– Hyvän alkukauden jälkeen Taren rooli ei ole toteutunut toivotulla tavalla, ja viime aikoina tilanne on ollut haastava sekä pelaajalle että seuralle. Tässä vaiheessa kautta näemme, että tämä ratkaisu palvelee parhaiten molempia osapuolia. On hienoa, että Tare saa mahdollisuuden jatkaa kauttaan kovatasoisessa eurooppalaisessa huippusarjassa, ja toivotamme hänelle onnea loppukauteen, Suoraniemi sanoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu