Potkut! Kärpät näytti valmentajalleen ovea – Leijonista tuttu mies penkin taakse
Oulun Kärpät tiedottaa vapauttaneensa valmentaja Jussi Silanderin tehtävistään seuran apuvalmentajana.
53-vuotias Silander aloitti Kärppien valmennustiimissä keväällä 2024.
– Alkukausi on ollut meillä haastava ja emme ole päässeet esimerkiksi erikoistilannepelaamisessa vaaditulle tasolle. Joukkue tarvitsee nyt monella tapaa herätystä ja tässä kohtaa koimme, että tämä muutos on tehtävä, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen perusteli ratkaisua tiedotteessa.
Kärpät uutisoi samalla, että Kalle Kaskinen liittyy oululaisten valmennustiimiin.
51-vuotias Kaskinen on toiminut aiemmin urallaan Liigassa niin päävalmentajana kuin apuvalmentajana. Häneltä löytyy kokemusta myös Suomen ja Tshekin maajoukkueiden apuvalmentajan tehtävistä.
Kaksi viime kautta Kaskinen on työskennellyt Sveitsin suurseuran HC Luganon apuvalmentajana.
– Kallen myötä saamme uutta ääntä sekä uutta energiaa penkin taakse. Hän on kova ammattilainen, joka on tottunut olemaan esillä, äänessä ja kantanut vastuuta valmennuksen eri rooleissa. Sitä kautta saamme vahvistusta vaihtopenkille, Kapanen sanoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!