NHL-asiantuntijalta kovaa tekstiä Stuart Skinneristä: ”Jos he uskoisivat maalivahtiinsa…”
Edmonton Oilersin kausi NHL:ssä on lähtenyt nihkeästi liikkeelle. Odotukset joukkuetta kohtaan olivat kovat kahden perättäisen finaalipaikan jälkeen, mutta tällä hetkellä Oilers ei ole edes pudotuspelipaikassa kiinni.
Yksi ongelma on maalivahti Stuart Skinner. Viime yönä hän päästi Dallas Starsia vastaan ensimmäiseen erään kahdesta laukauksesta neljä selkänsä taakse.
TSN:n asiantuntija Martin Biron puolusti Skinneriä, mutta samaan aikaan kertoi oman mielipiteensä maalivahdin koruttomasta tilanteesta.
– Stuart Skinner ei ole juuri nyt ongelma. Hän on 33. torjutuissa maaleissa yli odottaman ja on ihan okei, keskitasoa. Mutta pukuhuone on menettänyt uskonsa siihen, että Stuart Skinner voi olla ratkaisu. Kun katsoo, miten Oilers on pelannut Skinnerin edessä tällä kaudella ja kuinka paljon maalipaikkoja he antavat.
– Jos he uskoisivat maalivahtiinsa, he kävisivät raivolla irtokiekkoihin ja syöksyisivät kiekkojen eteen. Minusta tuntuu, että he ovat menettäneet uskonsa Skinneriin ja joukkueen maalivahtipeliin.
Skinner on pelannut tällä kaudella 18 NHL-ottelua torjuntaprosentilla 87,8.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä jysähti yllätyspotkut – huippunimi tekee paluun eläkkeeltä!
- Paljastus: Vancouverilla radikaali ratkaisu vireillä NHL:ssä!
- Ilves: karu takaisku!
- Sopimus purkissa – yli 500 NHL-ottelun konkari tekee paluun!
- IS: Patrick Curryn palkka Jokereissa selvisi – muhkea tili!
- Jokerien pahin kilpailija teki hurjan kaappauksen: ”Kova maalintekijä huippulaukauksella”
- Yllätyshankinta: Suomalaisvahti siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan!
- Leijonat-puolustaja jättämässä NHL:n – tässä uusi osoite: ”Sopimus jo valmiina”
- Jättipaljastus! IS: Näin paljon Joachim Blichfeld tienaa Liigassa
- Jokereilta taas hirmuhankinta! IS: Haaviin Kärppien tähtihyökkääjä
- Sopimus purettu – HIFK:sta tuttu maajoukkuemies vaihtaa maisemaa
- Aleksander Barkov: iso paljastus!
- Tässä Micke-Max Åstenin uusi seura!
- Tapparalta taas kova kaappaus – IL: Haaviin TPS-legenda
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- Rene Nummelin: uusi seura selvisi!
- Lähde: Sportin tyhjennys jatkuu – ruotsalaishyökkääjän seuraava osoite selvillä
- Lähde: Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin – tässä syy
- Huima väite: Leijonien olympiajoukkueen pelaaja yritetään kaupata NHL:ssä – ”Hän on selvästi saatavilla”
- Pekka Virta: pitkä sopimus