Liiga-konkarin pelinumero jäädytetään!
JYP kertoi perjantaina jäädyttävänsä seuralegenda Juha-Pekka Hytösen pelinumeron 15. Hytösen paita nostetaan LähiTapiola Areenan kattoon lauantaina 7. helmikuuta JYP-HIFK -ottelussa.
Hytönen, 44, on JYPin oma kasvatti. Hän edusti Liigassa ainoastaan JYPiä pelaten seurassa 16 eri kaudella yhteensä 810 runkosarjaottelua (174+231=405) sekä 91 pudotuspeliä (18+30=48).
Hytönen voitti JYPissä kaksi Suomen mestaruutta vuosina 2009 ja 2012 sekä CHL-mestaruuden vuonna 2018. Hän toimi joukkueen kapteenina yhdeksän kautta. Pelaajauransa Hytönen päätti vuonna 2022 JYPin paidassa.
– Juha-Pekka Hytönen on JYPin seurahistorian isoimpia tähtiä. Pelaajaurallaan hän osoitti vankkumatonta sitoutumista JYPiä kohtaan. Hytösen rooli kaikissa kolmessa JYPissä voittamassaan mestaruudessa on ollut merkittävä, JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela kommentoi seuran tiedotteessa.
– Hytösen pelinumeron jäädyttäminen on kunnianosoitus seuralegendan uralle. Pelaajaurallaan Hytönen on jättänyt pysyvän jäljen JYPin seurahistoriaan, Korpela jatkaa.
Hytönen pelasi urallaan Leijonissa neljät MM-kisat. Lisäksi hän pelasi KHL:ssä yhden kauden, Sveitsissä kolme kautta ja Itävallassa yhden kauden.
Pelaajauransa jälkeen Hytönen siirtyi valmentajan tehtäviin. Hän toimi ensin JYPin U20-joukkueen apuvalmentajana kaksi kautta ja Pikkuleijonien apuvalmentajana yhden kauden. Tällä hetkellä hän toimii kolmatta kauttaan Sveitsin pääsarjassa HC Ajoien apuvalmentajana.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta