Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
JYPissä pelätään, ettei Santeri Huovila ehdi pelikuntoon edes ensi kauden alkuun mennessä. Urheilucastin tietojen mukaan tähtihyökkääjän polvivamma voi aiheuttaa jopa vuoden poissaolon.
– Sain kuulla jopa 12 kuukauden poissaolosta. Vähintään 10 kuukautta sivussa, ja sen jälkeen hän aloittaa vasta kuntouttamisen, Esko Seppänen kertoo Urheilucastissa.
Huovila loukkaantui viime kuussa HIFK:ta vastaan. Hänen jalkansa vääntyi harmittomassa tilanteessa ikävästi, eikä 22-vuotias hyökkääjä pystynyt jatkamaan ottelua.
Seppänen kuvailee vamman vakavuutta rajusti.
– Mun duuni on tuoda ikäviä uutisia pöytään. JYPissä ollaan nyt tällä haavaa äärimmäisen huolissaan siitä, toipuuko Huovila pelikuntoon edes ensi kauden alkuun mennessä. Urheilucastin tietojen mukaan vasemmasta polvesta meni kaikki se rikki, mikä voi anatomian puitteissa mennä tohjoksi. Edelleen korpeaa, ahdistaa ja vituttaa itse pelaajan sekä JYPin ja sen fanien puolesta.
Huovila oli ennen loukkaantumistaan kovassa pistevauhdissa. Kuudessa ottelussa syntyi tehot 1+7=8. Viime kaudella hän keräsi 33 ottelussa pisteet 5+37=42.
JYP avasi kautensa kuudella peräkkäisellä voitolla. Petri Matikaisen joukkueen otteet ovat kuitenkin heikentyneet Huovilan jäätyä sivuun.
LUE MYÖS:
- TPS-luotsi avasi ykkösvahdin loukkaantumista – tästä on kyse
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Jesse Puljujärvi: hurja temppu!
- Niko Huuhtanen koki kovia – ketjukaverin maila teki karua jälkeä: ”Tikit silmäkulmaan”
- NHL-seura näytti suomalaiselle ovea – faneilta täystyrmäys: ”Ei tässä ole mitään järkeä”
- IS: Antti Tyrväinen haluaa takaisin Liigaan – lyö tiskiin kovan väitteen
- Nyt varmistui! NHL-seuran ykköstähti teki jättiratkaisun
- Veri roiskui NHL-tähtien yhteenotossa – Mikko Rantanen: ”Sitä oli hienoa katsella”
- TPS:n jääfarssin syy selvisi – ”Ei huomattu ajoissa”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä