NHL:n harjoitusottelu karkasi täysin käsistä – suomalaispelaaja keskellä todellista sekoilua
Florida Panthers ja Tampa Bay Lightning kohtasivat jälleen NHL:n harjoitusottelussa. Viimeksi pari päivää sitten pelattu paikallisottelu lähti käsistä, kun jäähyminuutteja jaettiin peräti 186 kappaletta. Nyt meno oli entistä kaoottisempaa, kun loppunumerot kirjattiin Floridalle 7-0 ja rangaistuksia tuomittiin peräti 322 minuutin verran.
Jäähyistä Tampa sai 182 minuuttia ja Florida 140 minuuttia. Ottelussa nähtiin runsas määrä tappeluita, joiden seurauksena jopa 16 pelaajaa ajettiin illan aikana suihkun puolelle.
Päätöserässä nähtiin erikoinen tilanne. Florida oli tehnyt jo kahdeksannen maalinsa ja ottelua jatkettiin muutaman minuutin ajan, kunnes maali hylättiin hetkeä myöhemmin. Maalin oli syöttänyt Niko Mikkola, joka ei olisi saanut olla tuossa vaiheessa enää kentällä. Mikkola oli nimittäin saanut aiemmin ulosajon, mutta tuo tieto ei ollut kaiken hässäkän keskellä Mikkolaa tavoittanut.
– En ole koskaan ennen nähnyt tällaista, NHL-toimittaja Elliotte Friedman kirjoittaa X:ssä.
Mikkola sai ottelussa lopulta yhden syöttöpisteen ja ulosajonsa lisäksi kolme kaksiminuuttista väkivaltaisuudesta. Ottelun toinen suomalaispelaaja Eetu Luostarinen kirjautti tehot 0+4 ja sai yhden kaksiminuuttisen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta