Nyt loppui kikkailu: NHL:ään iso sääntömuutos
NHL on tekemässä sääntöihinsä kauan odotetun muutoksen ensi kaudella, kertoo Frank Seravalli.
Sisäpiiritoimittajan mukaan NHL ottaa jo alkavalla kaudella palkkakaton käyttöön myös pudotuspeleissä. Jatkossa seurojen on nimettävä jokaiseen pudotuspeliotteluunsa 20 pelaajan kokoonpano, jonka kokonaispalkat eivät saa ylittää NHL:n palkkakattoa.
Runkosarjassa palkkakaton alle on mahdutettava 23 pelaajan kokoinen kokoonpano, joten joukkueiden ei tarvitsisi operoida pudotuspeleissä aivan yhtä tiukkojen raamien puitteissa runkosarjaan verrattuna.
Seurojen palkkakattokikkailu on herättänyt paljon puhetta viime vuosina useiden joukkueiden asetettua kallispalkkaisia pelaajiaan pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle ennen siirtotakarajaa. Tällöin niillä on ollut mahdollisuus vahvistaa joukkuettaan siirtomarkkinoilla kovapalkkaisilla tähdillä ja ottaa loukkaantuneiden listalla olevat pelaajat takaisin kokoonpanoon vasta pudotuspelivaiheessa, jolloin palkkakatto ei ole tähän asti ollut käytössä.
NHL:n sääntöjen aiemmin mahdollistamaa porsaanreikää ovat viime kausien aikana käyttäneet hyväkseen mm. Tampa Bay Lightning, Vegas Golden Knights sekä Florida Panthers, jotka kaikki onnistuivat palkkakattokikkailunsa avittama etenemään aina Stanley Cup -voittoon asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa