HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
HIFK ja Ässät leipoivat maanantaina kaksi hyökkääjää sisältäneen pelaajakaupan, jossa Sean Josling vaihtaa Poriin ja toiseen suuntaan matkaa Lassi Vanhatalo.
Helsinkiläisten päävalmentaja Olli Jokinen näkee kaksimetrisen ja satakiloisen Vanhatalon tuovan seuraan ennen kaikkea HIFK-brändin mukaista pelityyliä.
– Hän on pelaaja, jonka otteita ja kehitystä olen seurannut oikeastaan siitä lähtien, kun tulin Suomeen. Lassin koko ja pelaaminen pistivät silmään jo viisi vuotta sitten, Jokinen avaa seuran tiedotteessa.
– Lassin koko, ulottuvuus ja oikeanlainen roolittaminen tekevät hänestä HIFK:n näköisen pelaajan. Tiedämme hänen kehityskohteensa ja Lassi on itse tulossa tänne oikeista syistä. Hän tulee olemaan iso palanen tätä joukkuetta loppukauden ajan ja myös tulevaisuudessa.
– Voimalaituri. Lassi on erinomainen alivoimapelaaja, suoraviivainen maalille menijä ja hänellä on hyvät kädet isoksi mieheksi. Lassi on oikealla tavalla vähän ilkeä ja tuo santapaperia joukkueeseen. Hänellä on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka sopivat meidän systeemiin, Jokinen summaa tuoretta hankintaa.
Vanhatalo on pelannut kuluvalla kaudella Ässissä 36 ottelua tehoin 4+6=10.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tre Kronor romahti! Shokkitappio sysäämässä Ruotsin ulos MM-puolivälieristä
- Nyt kajahti surkea päivitys Cale Makarista
- Sveitsi teurasti pikkumaan – NHL-tähti rikkoi MM-kisaennätyksen
- Latvia teki ihmeen! USA kaatui uskomattomassa trillerissä
- Suomesta ja Ruotsista murskakritiikkiä MM-kisoille: ”Se on kylmä fakta”
- Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten
- Ilveksen huippuhankinta vaarassa – NHL-seura iski yllättäen väliin
- Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa