JYPin tuore päävalmentaja Petri Matikainen antaa sapiskaa hurrikaanipaitojen seurajohdolle: ”Yritetty sitä ja tätä”
2010-luvun Liigan kestomenestyjä JYP on kuulunut vuosikaudet sarjan heikoimpiin joukkueisiin. Viimeksi hurrikaanipaidat nähtiin pudotuspeleissä kaudella 2018-19. Edellinen mitali on puolestaan keväältä 2017, kun joukkue juhli pronssia.
Ensi kauteen JYP lähtee uudessa komennossa, kun joukkueen penkin takana seisoo Petri Matikainen. Uusi päävalmentaja oli intohimoinen uuden projektin suhteen, kun SuomiKiekko haastatteli häntä Liigan kauden avaustapahtumassa.
– Yritän ja haluan, että JYP ottaa oikeita askeleita oikeaan suuntaan. Sitä varten ollaan siellä valmennustiimin ja pelaajien kanssa. Mä haluan, että meille syntyy uusi identiteetti JYPiin, Matikainen sanoo.
Kysymykseen, kokeeko Matikainen identiteetin olleen kadoksissa, tulee painokas vastaus.
– Koen. Siellä on liikaa yritetty sitä ja tätä. Semmoinen punainen lanka pitää olla meidän toiminnassa ja sellainen tulee kyllä olemaan. Pidän siitä huolen, että jonkinlainen identiteetti meille syntyy, Matikainen sanoo.
– Haluaisin, että ollaan aktiivinen, sitkeä, periksiantamaton ja kamppailemme kovaa. Kun kotiyleisö tulee meitä katsomaan, niin emme luovuta kesken pelin. Mun mielestä JYPissä on ollut sellaisia elkeitä viime vuosina ja niistä meidän pitää päästä eroon. Kiinnostava joukkue, sellainen haluamme olla.
JYP aloittaa kautensa keskiviikkona 10. syyskuuta kotiottelulla Ilvestä vastaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta