Nimet paperissa – HIFK kiinnitti kokeneen puolustajan: ”Tuo kentälle ja koppiin johtajuutta”
HIFK on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Ilari Melartin kanssa. Sopimus kattaa kevääseen 2027 asti.
Melart, 36, toimii parhaillaan HIFK:n kapteenina. Hän on kirjannut tällä kaudella 38 otteluun tehopisteet 4+6=10. Liigassa Melart on edustanut aina HIFK:ta ja tilillä on kaikkiaan 283 runkosarjaottelua (26+44=70) sekä 24 pudotuspeliä (2+5).
– Mielettömän hieno juttu. Tämä on paikka, missä haluan olla. On sanomattakin selvää, että uran jatkuminen HIFK:ssa ja Stadissa on iso juttu minulle, mutta myös perheelleni, Melart kommentoi HIFK:n tiedotteessa.
Melart voitti Suomen mestaruuden HIFK:ssa keväällä 2011. Hän lähti kauden 2012-13 jälkeen yhdeksän kauden ajaksi ulkomaille, jolloin hän pelasi AHL:ssä, KHL:ssä, SHL:ssä sekä DEL:ssä. Melart palasi HIFK:n riveihin kaudeksi 2022-23.
– Meillä oli kova halu jatkaa ”Lädän” kanssa. Me tarvitsemme erilaisia vahvuuksia ollaksemme menestyvä jääkiekkojoukkue, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoo.
– Melartin vahvuuksia ovat joukkueelle pelaaminen, puolustuspeli ja fyysinen pelaaminen – ja siinä hän on tämän sarjan kärkiosaajia.
– ”Lädä” tuo kentälle ja koppiin johtajuutta. Hän on nähnyt ja kokenut paljon eikä pienestä hetkahda ja luo sitä kautta luottamusta ympärilleen. Pitää aina omien puolta ja pitää huolta joukkueen ilmapiiristä. Arjessa Melartilla on iso rooli. Hän osaa vaatia paljon itseltään, mutta myös muilta. Melart on yksi suunnannäyttäjistä etenkin meidän nuoremmille pelaajille ja antaa heille myös tukea arjessa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta