Ruotsi kaatui välierätrillerissä! Nuoret Leijonat marssi MM-finaaliin
Suomi pelaa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa.
Nuoret Leijonat kaatoi Ruotsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelatussa MM-välierässä jatkoajalla hurjan trillerin päätteeksi maalein 4-3.
Ottelun avauserä oli vauhdikasta ja tarkkaa peliä, eikä maaleja nähty. Ruotsi aloitti maalinteon toisen erän toisella peliminuutilla Otto Stenbergin toimesta. Suomi tuli tasoihin Emil Hemmingin turnauksen avausmaalilla juuri ylivoimapelin päättyessä.
Suomi siirtyi 2-1-johtoon Jesse Kiiskisen osumalla komean syöttökuvion päätteeksi ylivoimalla, kun toista erää oli pelattu 13.22 minuuttia. Ruotsi tuli tasoihin vahvan pelin pelanneen Stenbergin illan toisella osumalla, joka otti ikävän kimmokkeen Veeti Väisäsen varusteista. Osuma syntyi ylivoimalla.
Suomi siirtyi 3-2-johtoon vain 21 sekuntia ennen toisen erän päätöstä Antti Alasiuruan röyhkeällä nousulla.
Ruotsi tuli tasoihin kolmannen erän puolivälissä Wilhelm Hallquisthin maalilla ja vei ottelun jatkoajalle.
Suomi kesti jatkoajalla Jesse Nurmen kahden minuutin rangaistuksen, minkä jälkeen se sai oman tilaisuutensa Tom Wilanderin otettua jäähyn.
Nuorten Leijonien ratkaisijaksi nousi ylivoimalla Benjamin Rautiainen, jonka ovela veto pienestä kulmasta yllätti Ruotsin maalivahti Melker Thelinin ja vei Suomen MM-finaaliin.
Nuorten Leijonien sankarina loisti jälleen maalivahti Petteri Rimpinen, joka pelasti Suomen useasti varsinkin jatkoajalla Ruotsin myllytettyä ylivoimapeliään.
Suomi kohtaa huomisessa loppuottelussa USA-Tshekki-pelin voittajan.
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
Suomi johtoon 32 sekuntia ennen toisen erän päättymistä.
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
NUORET LEIJONAT ETENEE FINAALIIN!
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
LUE MYÖS:
- Loukkaantuneesta NHL-supertähdestä surkea uutinen – olympialaiset vaarassa?
- Kimmo Timonen listasi uransa parhaat pakkiparit – kahdelle suomalaiselle erityismaininta
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- TPS:lle rajua kritiikkiä – Elmo Aittolalta suorat sanat: ”Täysin väärässä sarjassa”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- Juuso Pärssinen: surkea uutinen
- Pisteetön putki poikki – Jesse Puljujärveltä huippuilta!
- Jonne Virtaselta suorat sanat sarjamalliuudistuksesta: ”Ollaan keksitty tekosyitä”
- HIFK-leirissä iloitaan Jokerien paluusta Liigaan – Olli Jokinen: ”Kyllä niitä pelejä odotetaan”
- NHL-tähti loukkaantui ja syötti perään maalin – nyt tipahti hirveä uutinen
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta
- SS: Kärpät tekemässä ryöstön Kuopiosta – kiinnitti KalPan kulttihyökkääjän