TPS värväsi kaksi pelaajaa vuokralle – taiturihyökkääjä pitkään sivussa

TPS on vuokrannut hyökkääjä Sisu Yliniemen Kärpistä sekä puolustaja Jesse Vuorelan TUTO Hockeysta.
Yliniemen, 21, vuokra on kaksiosainen. Hän liittyy TPS:ään ensin 17.-22. joulukuuta, minkä jälkeen hän palaa Kärppiin Spengler Cupin ajaksi. Yliniemi liittyy TPS:ään jälleen 2. tammikuuta ja on joukkueen käytettävissä 18. tammikuuta asti. Hän ei kuitenkaan pelaa Kärpät-TPS-ottelussa 4. tammikuuta. Yliniemi on iskenyt tällä kaudella Kärpissä 15 otteluun tehot 1+1.
Vuorela, 22, saapuu TPS:ään ensin vuokralle 18.-28.12. väliseksi ajaksi, jolloin TPS pelaa neljä ottelua. Hän on joukkueessa mukana myös 3.-4.1.2025, kun TPS pelaa kaksi ottelua. Vuorela on pelannut jo aiemmin tällä kaudella TPS:ssä kolme ottelua pistein 0+1. Mestiksen puolella hän on viimeistellyt 24 otteluun tehopisteet 6+11=17.
TPS on saanut myös huonoja uutisia sairastuvalta. Hyökkääjä Leevi Teissala loukkaantui lauantaina KooKoo-ottelussa ja alustavan arvion mukaan hän joutuu olemaan sivussa peleistä 6-8 viikon ajan. Tarkempi toipumisaikataulu varmistuu lisätutkimusten jälkeen. Uransa parasta Liiga-kautta pelaava Teissala on iskenyt 32 otteluun tehopisteet 9+8=17.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!