Jättisuosikki nurin! Nuoret Leijonat kaatoi USA:n MM-kisojen trillerissä
Nuoret Leijonat otti jättimäisen päänahan alle 20-vuotiaiden MM-kisojen sunnuntai-illan alkusarjaottelussa kaatamalla turnauksen ennakkosuosikki USA:n jatkoajalla maalein 4-3.
Viihdyttävän, vauhdikkaan ja jäähyrikkaan ottelun maalinteon aloitti Suomen Antti Alasiurua, joka iski Nuoret Leijonat 1-0-johtoon avauserän puolivälissä.
Jenkit karkasivat toisessa erässä 2-1-johtoon, mutta Jesse Kiiskinen ohjasi ylivoimalla Emil Pieniniemen laukauksen verkon perukoille, kun toista erää oli pelattu 4.09 minuuttia. Julius Miettinen vei Suomen 3-2-johtoon hieman ennen toisen erän puoltaväliä.
Suomen maalissa loistopelin pelannut Petteri Rimpinen piti varsinkin toisessa erässä joukkuettaan pystyssä huipputorjunnoillaan.
Yhdysvallat tuli tasoihin kolmannen erän neljännellä minuutilla. Ottelu eteni lopulta jatkoajalle, jonka ratkaisi ajassa 61.46 Tuomas Uronen sivaltamalla Suomelle voiton turnauksen ykkössuosikista.
Yhdysvaltain maaleista ottelussa vastasivat Carey Terrance, Cole Hutson, Brodie Ziemer.
Suomi kohtaa alkusarjan päätöspelissään Latvian uudenvuodenaattona kello 21.30 alkaen.
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
Nuoret Leijonat voittaa hallitsevan maailmanmestarin jatkoajalla 3-4!
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?