Leijonat nousi Karjala-turnauksen voittoon pitkästä aikaa – Ruotsi kaatui isänpäivän trillerissä
Leijonat päätti urakkansa Karjala-turnauksessa isänpäivän klassikko-ottelulla Ruotsia vastaan. Suomi vei sunnuntain kamppailun nimiinsä numeroin 5-4. Samalla kaikki ottelunsa voittanut Suomi vei Karjala-turnauksen voiton ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.
Ruotsi meni avauserässä kahden maalin karkumatkalle. Maalintekijöinä kunnostautuivat Jesper Sellgren sekä Oskar Steen.
Toisessa erässä Leijonien maalihanat aukesivat kunnolla. Mikael Ruohomaa osui ensin Harri Pesosen syötöstä, minkä jälkeen Pesonen pääsi itse ohjaamaan maalin edestä pelin tasoihin. Santtu Kinnunen ja Atro Leppänen syöttivät Pesosen maalin.
Vielä toisen erän aikana Suomi meni ensimmäistä kertaa pelissä johtoon, kun Sampo Ranta iski Kinnusen ja Otto Koivulan syötöistä maalin. Dennis Rasmussen tasoitti ylivoimalla pelin vielä erän lopulla.
Päätöserässä Pesonen teki ottelun toisen ja koko turnauksen viidennen maalinsa vieden Leijonat toistamiseen johtoon ylivoimaosumallaan. Toni Rajala ja Robin Salo saalistivat syöttöpisteet. Minuutti myöhemmin Patrik Karlkvist toi ylivoimamaalillaan Ruotsin uudelleen tasoihin.
Lopulta ottelun voittomaalin iski Ruohomaa, joka teki kamppailun toisen maalinsa. Rajala kirjautti syöttöpisteen osumaan, joka syntyi noin viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä.
Leijonien maalinsuulla Harri Säterille merkattiin 13 torjuntaa. Ruotsalaisvahti Jacob Johansson torjui puolestaan 23 kiekkoa.
Ruotsi jäi Karjala-turnauksen jumboksi hävittyään kaikki pelinsä. Tshekki oli toinen ja Sveitsi kolmas.
Näet Suomen ja Ruotsin välisen kamppailun maalikoosteen alta tai täältä.
LUE MYÖS
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin