Liigasta potkut saanut Maso Lehtonen sai uuden pestin
HPK:sta potkut saanut Matias ”Maso” Lehtonen, 36, on löytänyt uuden pestin.
Lehtonen liittyy MTV:n Mestis-lähetysten asiantuntijatiimiin. Hänet nähdään tositoimissa studiossa ensimmäistä kertaa jo huomenna tiistaina kello 18:00 alkaen Jokerien ja Hermeksen välisessä ottelussa. Kamppailu on katsottavissa MTV Katsomosta sekä MTV Sub -kanavalta.
Lehtonen työskenteli Mestiksessä päävalmentajana vuodet 2017-2023. Hän luotsasi ensin neljä kautta Ketterää ja sen jälkeen kaksi kautta RoKia. Lehtonen voitti Ketterässä kaksi Mestiksen mestaruutta ja RoKissa kaksi pronssia.
– Halusin lähteä mukaan MTV:n Mestis-tiimiin, koska laji ja sarja kiehtovat todella paljon. Mestis on aliarvostettu sarja ja osalle suomalaisista kiekkofaneistakin vähän tuntematon kärkipelaajien jälkeen. Itselle Mestis on äärimmäisen rakas sarja, jota tulee seurattua paljon. Haluan omalla panoksellani olla nostamassa Mestistä ihmisten tietoisuuteen ja uskon, että pystyn kertomaan paljon asioita myös taustoista. Olen innostunein mielin lähdössä mukaan huipputiimiin, jossa kaikista huokuu intohimo duunia ja Mestistä kohtaan, Lehtonen kertoo MTV:n tiedotteessa.
Lehtonen aloitti HPK:n päävalmentajana viime kaudella. Hän sai seurasta potkut syyskuussa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta