Maso Lehtonen harmistui tuomarin puheista! IS: Näin vastaa päätuomari
HPK:n päävalmentaja Maso Lehtonen antoi erikoisen kommentin Kärpät-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hänen mukaansa ottelun toinen päätuomari haukkui hämeenlinnalaisten pelaamista.
– Sinänsä olen ylpeä jätkistä, vaikka toinen päätuomari kävi ilmoittamassa, kuinka huono jääkiekkojoukkue olemme ja kuinka huonosti pelaamme. Ei sitä välttämättä meille tarvitse kertoa. Tässä ihan oikeasti nuoret jätkät yrittävät tehdä parhaansa, Lehtonen sanoi.
Ilta-Sanomat haastatteli päätuomari Jukka-Pekka Koistista, johon Lehtonen oletettavasti kommentillaan viittasi.
– Olen todella pöyristynyt, että Maso laukoi tuollaisia lehdistötilaisuudessa, Koistinen sanoo.
Koistisen mukaan kaikki lähti liikkeelle siitä, ettei Lehtonen ollut tyytyväinen HPK:n Arturs Andzansin saamaan jäähyyn.
– Maso teki eleillään ja sanallisesti hyvin selväksi, ettei jäähy kelvannut. Hän huuteli, että ihan ”Tampere-turnaus-tason vihellyksiä”, Koistinen kertoo.
Lehtosen mainitsema sananvaihto käytytiin kuitenkin vasta kolmannessa erässä. Koistinen oli viheltänyt HPK:n Ossi Ikoselle jäähyn, josta Lehtonen oli eri mieltä ja virnuili Koistiselle. Myöhemmin Koistinen oli ollut hämeenlinnalaisten vaihtoaition läheisyydessä ja aloittanut keskustelun Lehtosen kanssa.
– Hyvässä hengessä heitin silloin Masolle, että ”Oliko taas Tampere-turnauksen tason vihellys, vai mikä hymyilyttää?” Koistinen sanoo.
– Maso totesi siihen, että ”juuri sellainen oli”. Vastasin siihen pilke silmäkulmassa, että ”emmekös ole sitten ihan pelin tasolla?” Siihen Maso vastasi, että ”juu, me olemme paskoja, mutta niin olette tekin”.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta