Maso Lehtonen otti kantaa HPK:n ratkaisuun: Esiintyi Tulosruudussa – sai heti perään potkut
Liiga-jumbo HPK:n päävalmentajan paikalta maanantai-iltana potkut saanut Matias ”Maso” Lehtonen, 36, on kommentoinut MTV Urheilulle tapaa, jolla hämeenlinnalaisseura päävalmentajan vaihdoksestaan ilmoitti.
Lehtonen oli vielä maanantaipäivänä MTV:n Tulosruudun isossa haastattelussa, joka näytettiin televisiossa illan lähetyksessä Kymmenen uutisten jälkeen samaan aikaan, kun tieto Lehtosen potkuista tuli julki.
– Ensin tehtiin normityöpäivä. Sitten puoli yhdeksän aikaan tuli puhelu illalla, että tuletko käymään toimistolla. Kyllähän sen tietää sitten, mitä se on. Sen jälkeen ei muuta kuin kamat kasaan ja kotiin tuijottelemaan seinään, Lehtonen alusti asiaa MTV Urheilulle.
Toista kauttaan HPK:ta valmentanut Lehtonen ei vielä tiistaiaamuna myöntänyt kantavansa kaunaa Tulosruudussa luottoa päävalmentajalleen vakuutelleen seuran tavasta ja ajankohdasta potkujen julkaisulle.
– Ei mulla ole kommentoitavaa siihen. Tilanteet muuttuvat varmasti nopeasti, ja kaikki tekevät omia päätöksiään. Minulla on sydän ihan puhdas ja sinänsä kaikki ihan ok. Mikään ei muuta kohtaloani.
– Tosi opettavainen puolitoistavuotinen. Iso pettymys siihen, etten pystynyt valmentamaan parempaa tulosta. Lähden täältä parempana valmentajana. Olen äärimmäisen kiitollinen faneille tuesta, Lehtonen päättää.
HPK voitti viime kauden loppu mukaanlukien vain kolme viimeisestä 28 Liiga-pelistään. Lehtosen paikan HPK:n päävalmentajana ottaa mm. Kärpistä ja Leijonista tuttu Mikko Manner.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta