Koskettava ilta NHL:ssä – Johnny Gaudreaun muistoa kunnioitettiin upeasti
Columbus Blue Jackets pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa kotona tällä kaudella, kun vastaan asettui Florida Panthers. Ottelu päättyi Floridan 3-4-voittoon.
Ottelutapahtumassa kunnioitettiin Johnny Gaudreaun muistoa, joka menehtyi traagisesti kesällä. Hän ja hänen veljensä Matthew jäivät elokuussa auton alle kaksikon oltua liikkeellä polkupyörillä.
Sekä Columbuksen että Floridan pelaajat olivat alkulämmöillä selässään Gaudreaun nimi ja pelinumero 13. Ennen ottelun alkua Columbus puolestaan nosti hallinsa kattoon Gaudreaun muistoviirin. Gaudreaun perhe seurasi viirin nostoa jäältä.
Myös ottelu alkoi liikuttavalla tavalla. Kun kiekko lyötiin jäähän, oli Columbuksella jäällä vain neljä kenttäpelaajaa, sillä Gaudreaun paikka oli jätetty tyhjäksi. Pelikellon annettiin kulua 13 sekunnin verran ennen kuin alettiin pelaamaan.
Gaudreaun kanssa Calgary Flamesissa pelannut Floridan Sam Bennett asetti kiekon paikalle, joka olisi kuulunut Gaudreaulle. Pelikello pysähtyi 13 sekunnin kohdalle ja yleisö antoi suosionosoituksensa seisten. Koskettava hetki jatkui, kun yleisö alkoi huutamaan ”Love you Johnny”. Katso video tilanteesta alta tai täältä.
Columbuksen toisen maalin kamppailussa iski Sean Monahan, joka oli Gaudreaun hyvä ystävä kaksikon pelattua yhdessä Calgaryssa vuosien ajan. Monahan osoitti maalinsa jälkeen kädellään kohti Gaudreaun muistoviiriä. Katso maali alta tai täältä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä