NHL:n viime kauden parhaan puolustajan palkinnon voittanut Zach Werenski on torpannut mahdollisen siirron Dallas Starsiin.

Sportsnetin mukaan Columbus Blue Jacketsin ja Dallasin välillä oli päästy suulliseen sopuun pelaajakaupasta, jossa Werenski siirtyisi Starsiin ja toiseen suuntaan matkustaisi 24-vuotias puolustaja Thomas Harley. Kauppaan olisi todennäköisesti kuulunut myös muita pelaajia sekä varausvuoroja.

Siirto kuitenkin kariutui, koska 28-vuotiaalla Werenskillä on sopimuksessaan siirron estävä pykälä, eikä hän suostunut luopumaan siitä Dallasin kohdalla.

Kaupan oli määrä toteutua Suomen aikaa keskiviikkoiltana. Sportsnetin tietojen mukaan Dallas ei ollut tietoinen siitä, että siirto kaatuisi pykälän vuoksi, ja asia selvisi heille vasta keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa.

TSN:n mukaan Werenskin toiveena on jatkaa uraansa Itäisessä konferenssissa. Mahdollisina tulevina kohteina on mainittu Toronto Maple Leafs ja Tampa Bay Lightning.

Werenski on edustanut koko NHL-uransa ajan Columbus Blue Jacketsia. Hän on noussut kahden viime kauden aikana sarjan eliittiin ja takonut huippuvireessä yli piste per peli -tahtia. Menneellä kaudella hän pelasi 75 ottelua tehoin 22+59=81.

Dallas Starsissa pelaa useita suomalaisia, kuten Mikko Rantanen, Roope Hintz, Esa Lindell ja Miro Heiskanen.

Darren Dreger

@DarrenDreger
I believe Dallas was team that stepped up and presented a trade option CBJ was willing to work with. Sounds like Werenski’s preference is to stay east.

Chris Johnston

@reporterchris
Sources say Zach Werenski was presented with a trade option to a team he's unwilling to waive his NMC for.

His #CBJ situation seems to be devolving. Werenski never formally requested a trade, but has had honest talks about the future since April.

Unclear where this goes next.

LUE MYÖS: