Kärpät takoi miljoonavoitot – Juha Junno takaisin seurapomoksi!
Kärppien vuosituhannen vaihteen uuden nousut arkkitehtinä vaikuttanut Juha Junno palaa oululaisseuran johtoportaaseen.
65-vuotias Junno valittiin Kärppien keskiviikkona järjestetyssä yhtiökokouksessa seuran hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Junno korvaa tehtävässä Heikki Kontsaksen, joka ehti toimia Kärppien puheenjohtajana keväästä 2017 saakka.
Junno toimi aiemmin Kärppien toimitusjohtajana vuosina 1996-2017.
Kärpät tiedotti samalla tehneensä edelliseltä tilikaudelta miljoonan euron liikevoiton. Konsernin liikevaihto menneellä tilikaudella oli 33,8 miljoonaa euroa.
– Konsernin taloudellinen asema on edelleen erittäin vahva. Konsernin omavaraisuusaste oli 49,2 % ja emoyhtiön 78,8 %. Konsernitaseen loppusumma oli 19,5 miljoonaa euroa, josta rahojen ja pankkisaamisten osuus oli 8,2 miljoonaa euroa, Kärppien tiedotteessa kerrottiin.
Kärpät työllisti päättyneen tilikauden aikana 267 vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä, joiden yhteenlasketut palkkakustannukset olivat 9,9 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!