Toimittajan kysymys sai Kanadan superteinin hämilleen
PRAHA. Connor Bedard, 18, on eittämättä MM-kisojen seuratuimpia pelaajia. Connor McDavidiin verrattu viime kesän ykkösvaraus kääntää katseita, minne ikinä meneekin.
Suurelta osin Bedard on jo oppinut pohjoisamerikkalaisen mediakasvatuksen ja sikäli tavan vastata kohteliaan ympäripyöreästi kysymykseen kuin kysymykseen. Kuten kun tehot 2+1 Tanskaa vastaan iskeneeltä Bedardilta kysyttiin mietteitä kisakaupunki Prahasta.
– On ollut kivaa. Kaupunki on kaunis, ja Praha on hyvä isäntäkaupunki. Odotan, että päästään tutustumaan kaupunkiin paremmin, Bedard sanoi.
Tai kun Bedardilta kysyttiin, onko hän MM-kisoissa siksi, että parantaisi mahdollisuuksiaan päästä ensi talvena pelattavaan ja vuosikausia himoittuun neljän maan turnaukseen, jossa NHL-pelaajat ovat mukana.
– Olen täällä voittamassa kultaa, siihen keskitytään nyt. Tietysti kaikki haluavat pelata maajoukkueessa jokaisessa turnauksessa, joten se [neljän maan turnaukseen pääseminen] olisi hienoa, mutta nyt keskitytään tähän kilpailuun. En ole miettinyt asiaa kovin paljon.
Mutta sitten tuli kysymys, jonka edessä Bedard meni silmin nähden hämilleen. Bedardilta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että pohjoisamerikkalaisilla pelaajilla on MM-kisoissa etenkin aiempina vuosina ollut runsaasti vapauksia käydä viihteellä turnauksen aikana.
Ehkä Bedard ei ymmärtänyt kysymystä täysin. Tai ehkä kulttuuri Kanadan joukkueen sisällä on muuttunut. Tai ehkä tämä on aihe, josta Bedard ei ole tottunut antamaan automaattilausuntoja. Oli miten oli, Bedardin pasmat menivät aivan sekaisin.
– Tuota, kai se on ok… On ihan hyvä käydä syömässä ja pitää hauskaa joukkueen kesken. En ole ihan varma, vastasinko nyt tähän, Bedard sai sanotuksi ennen kuin hän lähti pukukoppiin.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- Sidney Crosbyn loukkaantumisesta iso päivitys – pitkä sairausloma edessä
- Patrik Laineesta surkea näky: uusi pelipaikka!
- JYPin supertähti: huonoja uutisia
- Karu arvio: Tämä Leijonat-pelaaja epäonnistui olympialaisissa – NHL-uraan tyly vaikutus
- KalPan mestarijoukkueen rakentanut seurapomo lähtee – uusi pesti ulkomailta
- Vaasan Sport hankki ”Hjallis” Harkimon pojan – iski kovat tehot U20 Liigassa
- Patrik Laineesta tipahti mojova huhu!
- Donald Trump yllätti: huikea kunnianosoitus USA:n olympiasankarille
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!