Huippualku valui hukkaan – Leijonat taipui Kanadalle MM-kisoissa
Leijonat kohtasi MM-kisojen lauantain ottelussa Kanadan. Ottelu päättyi suomalaisittain lopulta murheellisesti, kun Kanada nappasi pelistä 5-3-voiton monenlaisten käänteiden jälkeen.
Suomi antoi heti ottelun alussa myrskyvaroituksen Kanadalle menemällä 2-0-johtoon alle neljän minuutin pelin jälkeen. Jesse Puljujärvi avasi maalihanat puolentoista minuutin pelin jälkeen Rasmus Rissasen sekä Jere Innalan syötöistä. Valtteri Puustinen vei Leijonat jo kahden maalin karkumatkalle ylivoimalla pari minuuttia myöhemmin. Arttu Hyry ja Vili Saarijärvi saalistivat syöttöpisteet osumaan.
Kanada kuitenkin nousi vielä avauserän aikana pelissä tasalukemiin. Ensin Dylan Cozens toi Kanadan maalin päähän ja Brandon Tanev tasoitti ottelun maalilla, jonka suomalaisvahti Harri Säteri lopulta kauhoi itse maalin sisälle.
Toisessa erässä Puljujärvi teki ottelun toisen maalinsa iskien maalin kulmalta Veli-Matti Vittasmäen päätykiekon sisään. Myös Saku Mäenalanen sai syöttöpisteen maaliin.
Seuraavassa vaihdossa Kanadan puolustaja Bowen Byram lensi suihkun puolelle huitomisesta. Hän keihästi mailallaan Puljujärveä jalkojen väliin. Puljujärvi tulistui tilanteesta ja sai itsekin samaan aikaan kahden minuutin väkivaltaisuusjäähyn.
Peliä jatkettiin tasavajaalla, jonka aikana Owen Power toi Kanadan jälleen tasoihin.
Päätöserässä Kanada meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Brandon Hagel tökkäsi maalin edustalta 4-3-osuman, joka jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi. Dawson Mercer viimeisteli loppulukemat vielä tyhjiin viimeisellä minuutilla.
Säteri kirjautti Leijonien maalilla kaikkiaan 17 torjuntaa. Kanadan maalilla Jordan Binningtonille merkattiin lopulta 29 torjuntaa.
Leijonat kohtaa MM-kisoissa seuraavaksi Tanskan maanantaina.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt