IS: Olli Jokinen antoi sapiskaa tuomareille – näin vastaa Liigan tuomaripomo
Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen antoi viime viikolla sapiskaa Liigan tuomarilinjasta. Hänen mukaansa linja on muuttunut kevään edetessä sallivammaksi, ja hän nosti esiin esimerkin kärkikarvaajan blokkaamisesta.
– Nyt saa repiä ja raastaa aika paljon. Meidän pitää Lyden [apuvalmentaja Toni Lydman] kanssa opettaa pelaajia tekemään sitä sääntöjen puitteissa, koska se on sallittu. Mun mielestä säännöt ovat muuttuneet radikaalisti tämän kuukauden aikana, Jokinen arvioi.
Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn vastasi Jokisen kommentteihin Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Linja ei ole muuttunut yhtään mihinkään siitä, mitä kauden alussa yhdessä urheilujohtajien kanssa sovimme. Toki on hyvä muistaa, että urheilupuolen sisälläkin on eriäviä näkemyksiä, Rönn sanoo.
– Yksittäisissä otteluissa tulee toki virheitä. Sitten on mahdollista tehdä tulkinta, että linja olisi muuttunut. Se voi kuitenkin olla yleistävä tulkinta, ja silloin on vaikeampaa päästä itse asioihin kiinni. Olenkin aina pyytänyt seuroilta konkreettisia esimerkkejä.
Rönnin mukaan tuomarilinjassa huomioon otettavat arvot ovat taito, vauhti, oikeanlaiset taklaukset ja rehti kamppailu.
– Erotuomarivalmentajamme toimivat myös laadunvalvojina. Heidän raporteistaan ei ole noussut lainkaan esiin, että linja olisi löystynyt, Rönn kommentoi.
LUE MYÖS:
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin