Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
Oulun Kärpät teki marraskuussa Liiga-kauden kovimman hankinnan – ainakin paperilla. Seura solmi loppukauden mittaisen sopimuksen NHL-hyökkääjä Nick Ritchien kanssa.
Ritchie pelasi viime kaudella Arizona Coyotesissa ja Calgary Flamesissa. 74 ottelussa hän keräsi tililleen tehot 13+13=26, mutta Liigassa peli on ollut toistaiseksi hakemista.
Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi uutta vahvistustaan MTV Urheilun haastattelussa.
– Aika vaikea on häntä vieläkään arvioida. Katsotaan ensin viisi peliä ja mietitään sitten. On selvää, että hänen pitää päästä sekä huippuluistelukuntoon että sinuiksi pelin kanssa. Mitä pidemmälle toinen ottelu meni, niin sitä paremmalta hän tuntui. Hänellä on kuitenkin pitkä tauko edellisistä peleistä. Sitten vain yksi harjoitus tiistaina alle ja suoraan putkeen, missä pelataan kolme peliä neljään päivään. Ja vielä kärkiporukat vastassa. Kyllä tämä tarjoaa varmasti hänelle sellaisen kokemuksen, että mitä tuleman pitää, Marjamäki kommentoi.
Lyhyellä otannalla Marjamäelle on selvää, miksi Ritchie ei tänä kesänä kelvannut enää NHL-seuroille.
– Kyllähän sitä osasi olettaa, että kinttu ei ole varmaan hirveän raikas ainakaan alussa. Hänen pitää treenata ja pelata. Sieltä se pelikunto sitten rakentuu. Mutta kyllä varmasti jaksaminen, luisteluvoima ja nopeus ovat niitä tekijöitä, joiden takia hän ei pelaa tällä hetkellä NHL:ssä.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin