Venäjän suurlupaus Matvei Mitshkovin perhettä kohtasi järkyttävä suru-uutinen – isä löydettiin kuolleena

Venäläisen jääkiekon superlupaus Matvei Mitshkov on saanut perheineen järkyttäviä suru-uutisia. Hänen isänsä, Andrei Mitshkov, on kuollut.
Andrei Mitshkov katosi sunnuntaina ja hänet löydettiin kuolleena tiistaina. 51-vuotiaan Mitshkovin ruumis löydettiin lammesta hänen kotinsa lähistöltä Sotshista. Se, mitä Mitshkoville on tapahtunut, ei toistaiseksi ole tiedossa.
Mitshkov katsoi Sport-Expressin tietojen mukaan poikansa kanssa sunnuntaina Pietarin SKA:n ja Moskovan TsSKA:n välistä KHL-ottelua, minkä jälkeen hän oli poistunut kotoaan ilman henkilöllisyystodistuksia ja auton avaimia. Samaan aikaan hänen vaimonsa ja nuorin poikansa olivat olleet kaupassa. Kun perhe huolestui Andrei Mitshkovin katoamisesta ja yritti tavoittaa tätä, puhelin ei ollut enää päällä.
Tiedossa ei ole minkäänlaisia riitoja, konflikteja tai esimerkiksi alkoholiongelmaa, mitkä liittyisivät katoamiseen ja kuolemaan.
18-vuotias Matvei Mitshkov on Venäjän jääkiekkoilun kirkkain tulevaisuuden lupaus. Hänet varataan NHL:ään tulevana kesänä varaustilaisuuden kärkipäässä. Kuluneella kaudella nuorukainen pelasi KHL:ssä.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!