Urheilucast: Ei pelkästään Harri Pesonen – JYP hieroo myös toista siirtopommia!
Jyväskylän JYP on kääntänyt katseensa kohti vilkasta siirtokesää pettymykseen päättyneen Liiga-kauden jälkeen. Vahvan alkukauden pelannut joukkue taipui lopulta jo pudotuspelien avauskierroksella Pelicansille, mikä on lisännyt painetta vahvistaa joukkuetta merkittävästi ensi kautta varten.
Yksi puhutuimmista nimistä JYPin ympärillä on Oula Palve. Urheilucastin tietojen mukaan JYP tavoittelee kokenutta hyökkääjää, jonka sopimus Ruotsin SHL-seura Djurgårdenin kanssa päättyi keskiviikkona.
– JYP on Urheilucastin tietojen mukaan 34-vuotiaan SHL-hyökkääjän Oula Palveen perässä. JYP:n neuvotteluvipua tehostaa tässä kohdin se, että Palve harkitsee nimenomaan kotikonnuilleen palaamista, Urheilucastin juontaja Esko Seppänen kertoo podcastissa.
34-vuotias Palve pelasi kaudella 2025–2026 Sveitsin NL:ssä EHC Klotenissa (16 ottelua, 1+4=5) ja siirtyi kesken kauden Djurgårdeniin, jossa hän viimeisteli 18 ottelussa tehot 3+7=10. Myös edellisellä kaudella Palve pelasi Sveitsissä edustaen HC Ajoieta ja kävi lainalla Genève-Servettessä.
Palve kuului Liigan eliittiin kaudella 2023–2024, jolloin hän voitti pistepörssin Ilveksen paidassa tehoin 20+44=64 (60 ottelua). Lisäksi hänellä on kokemusta AHL:stä ja SHL:stä.
JYP kokoaa kulisseissa nimekästä joukkuetta
Myös Harri Pesonen on palaamassa Jyväskylään. Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla, että 37-vuotias konkarihyökkääjä on tekemässä kaksivuotisen sopimuksen JYPin kanssa. Kyseessä olisi paluu Liigaan peräti 14 vuoden tauon jälkeen.
Viimeiset viisi kautta Pesonen edusti Sveitsissä SCL Tigersia ja toimi joukkueen kapteenina. Päättyneellä kaudella hän teki 45 ottelussa tehot 14+14=28.
JYPin kasvatti voitti seurassa Suomen mestaruudet vuosina 2009 ja 2012 ennen siirtymistään ulkomaille.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!