Pelicans-kapteenin ura päättyi aivovammaan: ”Olen päässyt ylös kuopan pohjalta”
Puolustaja Joonas Jalvanti, 34, kertoi päättäneensä kiekkouransa. Hokkareiden naulaan laittaminen ei ollut yllätys, sillä Jalvanti pelasi viimeksi kaudella 2021-22. Hän on viime vuosina kärsinyt aivotärähdyksen jälkioireista.
Pelicans julkaisi Jalvannin kirjoittaman kirjeen, jossa joukkueen entinen kapteeni kertoi suoraan lopettamispäätöksen syyt.
– Pelaajaurani tuli lopullisesti päätökseen heinäkuussa 2022, kun sain kuulla lääkäriltäni virallisen diagnoosin aivovammastani. Moninaiset aivovammaoireeni eivät ole ottaneet helpottaakseen viimeisen 1,5 vuoden aikana. Pelaamaan ei enää kannattanut lähteä, jotta en ottaisi riskiä pahemmista vaurioista. Tämä oli tietysti shokki, vaikka olin ehtinyt miettiä lopettamista jo aiemmin, koska oireeni eivät olleet lieventyneet. Kamppailen yhä samojen oireiden kanssa, mutta kuntoutuksen avulla olen onneksi oppinut elämään niiden kanssa paremmin, Jalvanti kertoo.
– Vasta nyt pystyn kirjoittamaan tämän tiedotteen ja kertomaan aivovammastani julkisesti. Diagnoosin jälkeinen kesä ja syksy olivat vaikeita aikoja. Kävin henkisesti vieläkin syvemmässä kuopassa kuin syksyllä 2021. Hitaasti mutta varmasti olen päässyt ylös kuopan pohjalta. Samalla elämäkin on alkanut tuntumaan antoisammalta ja tulevaisuus valoisammalta. Nyt on tullut aika virallisesti päättää urani jääkiekkoilijana ja aloittaa uusi luku elämässäni.
Aivovamman lisäksi Jalvantia on vaivannut taistelu vakuutusyhtiön kanssa.
– Valitettavasti jouduin liittymään niiden entisten pelaajien joukkoon, jotka joutuvat taistelemaan oikeuksistaan vakuutusyhtiöitä vastaan. Tätäkään taistelua en aio luovuttaa. Onneksi Pelicans korvasi kaikki kuntoutuskuluni koko sopimuskauteni ajan, kun vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta niitä. Olen kiitollinen myös jääkiekkoilijoiden pelaajayhdistykselle (SJRY), jonka kautta sain pelaajasopimukseni päätyttyä taloudellista apua kuntoutusmaksuihini pelaajaturvallisuusrahastosta, Jalvanti kertoo.
Voit lukea Jalvannin kirjeen kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!