Vihattua NHL-tähteä uhkaa raju pelikielto!
St. Louis Bluesin maalivahti Jordan Binnington joutuu NHL:n kurinpidon kuulusteluun torstain kierroksella tapahtuneen epäurheilijamaisen ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi.
Binningtonilla läikkyi pahasti yli viime yön Minnesota Wild -ottelussa. Bluesin tähtivahti lähti kolmannessa erässä metsästämään Wild-hyökkääjää Ryan Hartmania, joka oli juuri tehnyt 5-4-johtomaalin. Hartman oli osunut hieman Binningtoniin tilanteessa.
Wildin maalivahti Marc-Andre Fleury ei jäänyt katselemaan Binningtonin riehumista sivusta, vaan hän lähti Blues-päätyyn ja yritti haastaa Binningtonia tappeluun. Tuomarit ottivat lopulta Binningtonin haltuunsa ja estivät tappelun syntymisen.
Binnington sai tapauksesta ulosajon.
NHL:n kurinpidon henkilökohtainen kuulustelu tietää useimmiten pelikieltoa pelaajalle. Kuulusteltavalle pelaajalle voidaan langettaa yli viiden ottelun mittainen pelikielto.
NHL:n kurinpito tulee ottamaan päätöksessään huomioon Binningtonin rötöshistorian. NHL-piireissä pahaa mainetta saanut Bluesin ykköstorjuja sai viime kevään pudotuspeleissä kahdeksan ottelun mittaisen pelikiellon törkeästä huitomisesta.
Näet tapauksen alla olevasta Twitter-linkistä tai klikkaamalla tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!