Mestiksessä hävytön lopputulos – pakki pisti historiakirjat uusiksi
Kajaanilainen Hokki järjesti viime perjantaina jääkiekon Mestiksessä ison yllätyksen, kun se kaatoi sarjan kärkijoukkue Kiekko-Espoon tämän kotikentällä maalein 1-2.
Keskiviikkona Hokki pääsi yrittämään jo toista yllätystä Kiekko-Espoon kustannuksella, nyt kotona Kajaanissa. Se ei yrityksessä onnistunut, ihan.
Espoo oli latonut tauluun kahden ensimmäisen erän aikana lukemat 1-10, pelin lopputulos oli uskomaton 1-11.
Espoo iski ottelussa peräti viisi ylivoimamaalia, pisteille joukkueesta nousi 15 pelaajaa. Tehokkaimmat olivat kuuden pinnan Arttu Tuomaala (2+4) ja Janne Hämäläinen (1+5), Aleksi Matinmikko saalisti viisi (2+3) pistettä.
Mestis kertoi nettisivuillaan, että Matinmikko rikkoi keskiviikon kierroksella ennätyksiä.
Tällä kaudella tehot 13+40=53 tehnyt pakki teki pakkien yhden kauden syöttöennätyksen, lisäksi hän riisti joukkuekaveri Atro Leppäseltä yhden kauden pakkien piste-ennätyksen. Vanhakin oli tuore, kun Leppänen on takonut tällä kaudella saldon 20+32=52. Ennätys tulee kohenemaan vielä varmasti.
Vielä seitsemän ottelua runkosarjassa pelaava Kiekko-Espoo on Mestis-kärki 108 pisteen turvin. Sarjakakkonen Ketterä on 14 pinnan päässä.
LUE MYÖS:
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin