Skandaali Ruotsin junnukiekossa: huumeita käytetään bussissa ja pukukopissa – ”Kaikki alkoi kahdesta pelaajasta”
Ruotsalaisessa junnukiekkoilussa on paljastunut järkyttävä huumeskandaali. Aftonbladet julkaisi kattavan tarinan ”Oskarista”, joka kertoo joukkuekavereidensa huumeiden käytöstä. Oskar kiekkoilee yhdessä Ruotsin kärkiseurojen menestyksekkäistä junnujoukkueista.
Tarina alkoi jo viime vuonna. Silloin Oskar kuuli joukkuekaveriltaan ensimmäisen kerran kristallista, eli meta-anfetamiinista. Huume oli halvempaa kuin kokaiini, ja sitä saattoi käyttää juhlissa viikonloppuna ilman, että sunnuntain pelissä olisi krapulaa.
Tällä kaudella juniorijoukkueen taso on romahtanut.
– Asiat ovat menneet todella huonosti tänä vuonna. Alisuoritamme. Jos käyttää huumeita ja juhlii, kroppa ei tunnu hyvältä ja silloin ei voi pelata lätkää. Se vaikuttaa koko joukkueeseen, Oskar kertoo.
Oskarin mukaan huumeongelmat joukkueessa nousivat uudelle tasolle, kun joukkueen menestys loppui. Kristallia käytetään muuallakin kuin vain juhlissa.
– Sitä on tapahtunut bussissa vieraspelimatkoilla. Sitä on tehty harjoituksissa, ennen pelejä, pelien välissä ja pelien jälkeen, Oskar kertoo ja sanoo nähneensä käyttöä myös pukuhuoneessa.
Oskar sanoo nähneensä, kuinka pelaajat myyvät huumeita toisilleen. Yksi viiva kristallia maksaa 400 kruunua, tai noin 40 euroa. Hän ei itse käytä huumeita, mutta asiasta keskustellaan vapaasti pelaajien kesken.
– Kaikki alkoi kahdesta pelaajasta, mutta nyt varmaan 4-5 käyttää säännöllisesti. Seitsemän tai kahdeksan on käyttänyt satunnaisesti, Oskar kertoo.
Pelaajat kertoivat huumeongelmasta valmennukselle. Tämän jälkeen kolme naista saapui puhumaan pelaajille huumeiden terveydellisistä ja taloudellisista vaarousta. Seura jatkoi myös omia tutkimuksiaan, kutsui vanhemmat tapaamiseen ja sai selville, että 7-8 pelaajaa oli käyttänyt huumeita ja heiltä vaadittaisiin virtsanäytteet.
Kaksi pelaajaa on saanut potkut riippuvuutensa vuoksi. Pari muuta on lopettanut protestina.
LUE MYÖS:
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin