NHL-tähtipuolustaja myöntää vihdoin: treidi toisaalle enää ajan kysymys!
NHL:n kellarikerrokseen lukeutuvan Arizona Coyotesin tähtipuolustaja Jacob Chychrunin siirto toisaalle on enää ajan kysymys.
24-vuotias Chychrun myöntää Coyotesin seurajohdon olleen useaan otteeseen yhteydessä mieheen mahdollisen siirron tiimoilta.
– Seura otti jo viime kaudella pari kertaa yhteyttä, kerran ennen kauden alkua ja kerran alkukaudesta, tiedustellakseen suhtautumistani joukkueen tilanteeseen. Seurajohto kertoi suoraan, että mikäli uudelleenrakennus on liian vaikea pala purtavaksi minulle ja haluan siirron toisaalle, he yrittävät toteuttaa sen, Chychrun myöntää The Fourth Periodin haastattelussa.
Pelaaja myöntää käyneensä perheensä kanssa tunteikkaan keskustelun, jonka päätteeksi nämä tulivat siihen lopputulokseen, että on parempi siirtyä eteenpäin NHL:n kellarikerrokseen tukevasti juuttuneesta organisaatiosta.
Muista NHL-seuroista ainakin Los Angeles Kingsin, Anaheim Ducksin ja Ottawa Senatorsin tiedetään olevan 24-vuotiaan puolustajan kintereillä. Chychrunin 4,6 miljoonan dollarin vuosipalkalla varustettu sopimus kattaa vielä kolme kautta.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”