Tapparan jättänyt maajoukkuetähti vähät välittää kritiikistä – lataa suorat sanat KHL-siirrostaan: ”Tein päätöksen välittömästi”
Tapparassa viime kauden lopun pelannut ja aiemmin Jokereita edustanut Janis Kalnins ei murehdi saamastaan kritiikistä latvialaismaalivahdin solmittua sopimuksen KHL-seura Amur Habarovskin kanssa.
Sopimuksen myötä lähtöpassit myös Latvian maajoukkueesta saanut maalivahti kertoo päätöksen lähdöstä Venäjälle tapahtuneen siltä istumalta tarjouksen kolahdettua sähköpostiin.
– Halusin pelata KHL:ssä ja Amur tarjosi minulle sopimusta. Tein päätöksen välittömästi, en halunnut miettiä pitkään, Kalnins paljastaa venäläiselle Match.tv:lle.
30-vuotias maalivahti paljastaa samalla, ettei tällä ollut pöydällään muita vaihtoehtoja ennen Amurin tiskiin lyömää sopimustarjousta. Tämän jälkeen tarjouksia alkoi kuitenkin sadella myös muualta.
– En halunnut odottaa muuttaakseni mitään. Halusin pelata KHL:ssä. Kaikki toimi niin kuin pitikin, maalivahti kertaa heinäkuun alun tilannetta.
Latvian jääkiekkoliitto yritti sittemmin torpata Kalninsin siirron KHL:ään. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF näytti kuitenkin siirrolle lopulta vihreää valoa. Päätöksen myötä Kalninsin pelit maajoukkueessa ovatkin pelatut.
LUE MYÖS:
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin