Lukko vahvisti rivejään Pohjois-Amerikassa pelanneella suomalaisnimellä: ”Vahva kahden suunnan pelaaja”
Rauman Lukko on tehnyt yksivuotisen sopimuksen suomalaishyökkääjä Otto Sompin kanssa.
24-vuotias Somppi on Tampa Bay Lightningin 7. kierroksen varaus (#206) kesältä 2016. NHL:ssä hän ei ole kuitenkaan päässyt pelaamaan otteluakaan. Edelliset seitsemän kautta Somppi on pelannut Pohjois-Amerikassa, joista neljä viimeisintä pääasiassa AHL:ssä ja sitä edelliset kolme QMJHL:ssä. Menneellä kaudella Somppi iski Syracuse Crunchin paidassa 50 otteluun tehot 5+18=23.
– Otto on hyväraaminen sentteri, joka tekee joukkueesta ja ketjukavereistaan parempia. Vahva kahden suunnan pelaaja, joka on aina ollut todella hyvä puolustamaan. Hän on joka vuosi kehittynyt hyökkäyssuuntaan ja on edelleen kehittyvässä vaiheessa ja iässä. Minulla on vahva usko, että Somppi pystyy olemaan myös tehokas Liigassa ensi kaudella, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt hehkuttaa seuran tiedotteessa.
Somppi on pelannut tähän mennessä vasta yhdeksän Liiga-ottelua urallaan. Ne tulivat kaudella 2020-21, jolloin hän kävi lainalla Pelicansissa. Silloin hän keräsi tehot 1+2.
Somppi oli voittamassa myös alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2016.
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/keskus…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
