Supervahvistus Liigaan? Näin Sami Vatanen kommentoi tulevaisuuttaan: ”Vaihtoehtoja löytyy”

TAMPERE. Parhaillaan Leijonien MM-leiriryhmän mukana harjoitteleva Sami Vatanen kommentoi tulevaisuuttaan tiistaina Tampereella järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
30-vuotias puolustaja pelasi kuluneella kaudella Sveitsin pääsarjassa Genève-Servette HC:n riveissä upean kauden. 38 ottelussa Vatanen keräsi yhteensä 39 (9+30) tehopistettä.
Ensi kaudeksi Vatasella ei ole kuitenkaan sopimusta mihinkään. Puolustaja ei pidä omien sanojensa mukaan asian kanssa minkäänlaista kiirettä. Ykköstavoite on yhä NHL.
– Jos oikein hyvä mahdollisuus tulee, niin miksipä ei. En ole sulkenut NHL:ää millään tavalla pois. Kyllä mä sinne lähden, jos tulee sellainen oikeanlainen tilaisuus. Se on kuitenkin maailman paras liiga. Kaikki haluavat pelata siellä, kuten minäkin, Vatanen kommentoi medialle.
Mikäli NHL:n ovet eivät kuitenkaan aukea, niin löytyy seuraava osoite Euroopasta. Kiinnostaisiko jo tässä vaiheessa paluu kasvattajaseuraan JYPiin, joka tekee uutta tulemista uuden valmennustiimin avulla?
– Olisihan siellä hienoa pelata jossain vaiheessa. Katsotaan, että missä vaiheessa sinne sitten lähdetään. Se olisi ihan kiva, jos siellä olisi pelaajia, joiden kanssa ollaan pelattu nuorissa ja täällä (maajoukkueessa). Kyllä se on aina houkutteleva vaihtoehto. Siellä olisi hienoa myös voittaa jossain vaiheessa.
Mutta olisiko se sopiva aika juuri nyt?
– Ei välttämättä vielä. Katsotaan jossain vaiheessa. Mutta ei sitä tässä ammatissa koskaan voi satavarmaksi asioita sanoa. Kaikki selviää sitten aikanaan. Katsellaan tässä rauhassa, että mitä tehdään. Vaihtoehtoja varmasti löytyy, Vatanen kommentoi.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?