Ruotsi menetti B-lohkon kärkipaikan Leijonille – Tre Kronorin kohtaama epäkohta sai satikutia tappion jälkeen: ”Katastrofi – on hyvin outoa”
HELSINKI/TAMPERE. Ruotsin MM-kisajoukkueen luotsi Johan Garpenlöv arvosteli Tampereen B-lohkon otteluohjelmaa Hockey Sverigen mukaan kovin sanoin.
Tre Kronor avasi turnauksen neljällä ottelulla viiteen päivään. Sitten ohjelmassa oli kaksi välipäivää ja sen jälkeen kolme ottelua neljään päivään.
Jälkimmäinen rykäys alkoi lauantaina USA-kohtaamisella. Ruotsi hävisi ottelun jatkoajan jälkeen maalein 2-3.
– Peliaikataulu on katastrofi. Tämä on toinen MM-turnaus peräkkäin, kun pelaamme kolme kertaa kaksi peliä putkeen, luotsi puhisi.
– Se on hyvin outoa, että MM-kisoissa voi käydä näin.
– Tämän asian päättävät ovat minun yläpuolella.
– No, voimme voittaa otteluita silti. Olemme näyttäneet sen.
Kun Ruotsi hävisi, menetti se lohkon kärkipaikan. Nyt Leijonat on tyrkyllä lohkon voittajaksi.
– Olisi tärkeää sijoittua ykköseksi tai kakkoseksi. Osittain matkustamisen välttämiseksi Helsingin puolivälierään, mutta myös puolivälierätaipaleen helpottamiseksi.
– Ei siellä huonoja joukkueita tule vastaan, mutta siellä voisi olla helpompaa (alkulohkon 1.-2. sijoilla).
Puolivälierät pelataan ristiin niin, että kummankin lohkon ykkönen kohtaa kummankin lohkon nelosen ja kakkonen kolmosen.
Ruotsi kohtaa alkulohkossa vielä Norjan ja Latvian. Niistä peleistä maa repii kaiken järjen mukaan täydet kuusi pinnaa. Pisteen edellä olevalla Suomella on jäljellä vielä ottelut pirteää Itävaltaa ja vaarallista Tshekkiä vastaan.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!