Kerrankin näin päin! Venäjällä hehkutetaan Marko ”Mörkö” Anttilaa – ”Uniikki jääkiekkoilija”
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Vaikka Venäjä hyllytettiin kansainvälisistä peleistä Ukrainaan tehdyn hyökkäyssodan takia, on venäläismedia seurannut Suomessa pelattavaa MM-turnausta aktiivisesti.
MM-kisojen aikana melkoisen härskillä tavalla Leijonista raportoinut venäläissivusto Championat.ru uutisoi tällä kertaa Suomen voitosta ilman pahaa jälkimakua.
– Slovakian maajoukkue oli valmistelemassa sensaatiota puolivälierissä, kun he tekivät heti avauserässä kaksi maalia Suomea vastaan. Craig Ramseyn joukkue pelasi yksinkertaisesti, mutta tehokkaasti. Turnauksen isännät aloittivat hieman hermostuneesti ja jännittäen, sivusto kirjoittaa.
Toisessa erässä käynnistyi sitten täysi Marko ”Mörkö” Anttila -show, jota jopa Championat hehkutti sivuillaan.
– Ei ensimmäistä kertaa urallaan – Marko Anttila, uniikki jääkiekkoilija – onnistui jälleen rauhoittamaan kansansa. Hän loistaa aina esityksillään kansainvälisten turnausten pudotuspeleissä. Anttila teki kaksi maalia ja tasoitti ottelun toisessa erässä. Tämän jälkeen suomalaiset laittoivat puristuksen päälle ja hoitivat vastustajansa, Championat ylisti.
LUE MYÖS:
IS: Leijonien pelaajille maukas bonus MM-kisoista – näin paljon kultamitalista saa Auts! Lauri Marjamäki jyrähti C Morella Leijonien NHL-tähtivahvistuksen suorituksesta – ”Aika ylimielinen pelaaminen” Marko Anttila paljasti C Morella: Tästä syystä syötti, vaikka tarjolla oli hattutemppu Ruotsissa löydettiin jo MM-fiaskon syntipukki: ”Jää historiaan huonoimpana koskaan” Venäjä mukana jo Suomen MM-kisoissa? IIHF:n puheenjohtaja: ”Aiomme tuoda jääkiekkoperheen yhteen”LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu