IS: Leijonien pelaajille maukas bonus MM-kisoista – näin paljon kultamitalista saa
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonien pelaajille ja päävalmentajalle maksetaan MM-kisoissa menestymisestä bonusrahoja.
Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen paljasti Ilta-Sanomille, että MM-kullasta maksetaan 27 000 euroa, hopeasta 12 000 euroa ja pronssista 8 000 euroa pelaajaa kohden. Neljännestä sijasta pelaajan tilille tipahtaa 5 000 euroa.
Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF määrittelee osittain bonusrahojen suuruuden.
– IIHF:n kisoista maksama development fee ei ole pelkästään palkintoraha vaan kokonaiskorvaus myös kasvatus- ja kehitystyöstä. Meillä ei ole lupa kertoa development feen suuruutta, Nurminen kertoi IS:lle bonusten taustoista.
Myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen myös on oikeutettu bonuksiin.
– Päävalmentajalla on menestysbonus työsopimuksessa, mutta emme kerro työsopimuksen yksityiskohtia julkisuuteen, Nurminen sanoo.
Leijonille annettiin Pekingin olympiakullasta jaettavaksi 100 000 euroa. Leijonien MM-joukkueessa pelaa 17 olympiakultaa voittanutta pelaajaa.
– Pelaajille maksetaan olympiakomitean palkintorahan lisäksi kokonaisbonus, jonka lopullinen summa määräytyy vasta, kun IIHF:n ja IOC:n (Kansainvälinen olympiakomitea) väliset talousasiat on selvitetty. Lopullinen summa on selvillä vasta keväällä/kesällä 2023, Nurminen kertoo.
Liity tästä mukaan Suomen suurimpaan kiekkoaiheiseen Facebook-ryhmään Jääkiekon olohuoneeseen!
LUE MYÖS:
Auts! Lauri Marjamäki jyrähti C Morella Leijonien NHL-tähtivahvistuksen suorituksesta – ”Aika ylimielinen pelaaminen” Marko Anttila paljasti C Morella: Tästä syystä syötti, vaikka tarjolla oli hattutemppu Ruotsissa löydettiin jo MM-fiaskon syntipukki: ”Jää historiaan huonoimpana koskaan” Venäjä mukana jo Suomen MM-kisoissa? IIHF:n puheenjohtaja: ”Aiomme tuoda jääkiekkoperheen yhteen”LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä