Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue lähtee tavoittelemaan MM-kisamenestystä Saksaan huhti-toukokuun turnauksessa. Pikkuleijonat sai ensimmäiselle MM-leirille mukaan vajaat 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Vierumäellä käytiin läpi pelillisiä asioita erilaisten teemojen kautta.

Saksan MM-turnauksen erikoisuus on se, että mukana on vain kahdeksan maata Venäjän ja Valko-Venäjän hyllyttämisen vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki neljä maata pääsevät jatkoon kummastakin alkulohkosta.

– Pitää olla heti valmis, (lohkojen joukkue)määrät ovat yhtä pienemmät. Se on hyvä tilanne, että saadaan Saksassa laadukkaat harjoituspäivät, pelataan Tshekkiä ja USA:a vastaan, päävalmentaja Mika Marttila kertoi keskiviikkona Teams-haastattelussa.

Turnauksen mestari ratkotaan vain reilun viikon mittaisessa rutistuksessa. Juuri tämän takia valmiina pitää olla heti.

– Jääkiekossa on paljon asioita, mihin ei voi itse vaikuttaa, hetkessä elämistä ja hetkeen tarttumista painottanut Marttila hymähti.

– Keskitytään päivä kerrallaan ja pelin aikana lyödään kaikki pankkiin. Sitten puretaan se. Formaatti on vähän uudenlainen, mutta reilut kymmenen vuotta sitten mentiin tällaisella 4+4-systeemillä. Sikäli tämä ei ole uusi juttu. En näe sitä ihmeellisenä, mutta ohipelejä ei saa tulla tietenkään.

– Ja alkulohkon sijoituksella on aina vaikutuksensa.

Koronavirus on sekoittanut maailmaa viimeisen kahden vuoden aikana, ja Pikkuleijonienkin leirissä on kuulemma ollut ajoittain havaittavissa jonkinlaista epätoivon kaltaista mieltä.

– Sisimmässä joku saattaa stressata, mutta ei sitä näy ulospäin. Ja fysiikkapuolella on otettu aikamoisia hyppyjä, eli sillä puolella on tapahtunut oikeansuuntaista kehitystä. Ehkä se oli koronajakson sellainen pieni etu, Marttila mietti.

Pikkuleijonat pelaa omassa alkulohkossaan Ruotsin, Sveitsin ja Latvian kanssa. A-lohkon muodostavat Tshekki, Saksa, Kanada ja USA.

Maalivahdit:
30 Pasanen Jami, KalPa Kuopio
31 Jatkola Juha, KalPa Kuopio

Puolustajat:
2 Paaso Arttu, Kärpät Oulu
3 Heimosalmi Aleksi, Ässät Pori
4 Ottavainen Ville, JYP Jyväskylä
7 Häkkilä Hannes, Jukurit Mikkeli
8 Jurmo Joni, Jukurit Mikkeli
10 Puutio Kasper, KalPa Kuopio
12 Rajaniemi Matias, Pelicans Lahti
14 Nurmi Petteri, HPK Hämeenlinna

Hyökkääjät:
11 Kapanen Oliver, KalPa Kuopio
13 Lambert Brad, Pelicans Lahti
15 Suni Oliver, Lukko Rauma
16 Karvinen Roni, SaiPa Lappeenranta
17 Matikka Miko, Jokerit Helsinki
18 Kapanen Konsta, KalPa Kuopio
19 Mäenpää Juuso, KalPa Kuopio
20 Koponen Elias, KalPa Kuopio
21 Säkkinen Iivari, Lukko Rauma
22 Hirvonen Roni, HIFK Helsinki
23 Juhola Patrik, Ässät Pori
24 Koivunen Ville, Kärpät Oulu
25 Päivärinta Sami, Lukko Rauma
27 Knihti Feetu, Ässät Pori
29 Simontaival Kasper, KalPa Kuopio