Jääkiekon alasarjan MM-kisoissa hurja joukkokahakka – yksi pelaaja mäiski toista mailalla

Jääkiekon alimman MM-tason, 4. divisioonan MM-kisat päättyivät tiistaina Kirgisian pääkaupunki Bishkekissä isäntämaan voittoon ja nousuun sarjaporrasta ylemmäksi.
Kuten olettaa saattaa, voi kyseisen tason turnaus tarjota jos jonkinlaisia kummajaisia. Yksi kummajainen oli turnauksen kotimaan järkyttävä ylivoima. Kirgisia voitti kaikki neljä peliään maalierolla 64-2. Se takoi jokaisessa ottelussa kaksinumeroisen maalimäärän.
Toinen erikoisuus nähtiin sunnuntaina Iranin ja Kuwaitin kohtaamisessa. Ensiksi mainitun 9-2-voittoon päättynyt matsi lähti totaalisesti lapasesta avauserässä ajassa 6.44 tappelun takia.
Kaikki sai alkunsa erään vihellyksen jälkeen, jota edelsi taklaus. Tätä puolestaan seurasi taklatun hermostuminen ja vastustajaa naamaan lyöminen.
Tämän jälkeen usea pelaaja mäiski toisiaan ja esimerkiksi Kuwaitin Salem Alajmi huitoi erästä iranilaisvastustajaa täysin vasten minkäänlaisia sääntöjä mailallaan.
Iranin Amir Heidari puolestaan oli pullestelevinaan sekavan joukkotappelun jälkeen joukkuekavereidensa luo ilmeisesti välittäen viestiä oman osuutensa voittamisesta.
Kyseisessä ajassa jaettiin peräti 16 erilaista rangaistusta, joista kolme oli ulosajoja. Tapauksesta on nähtävissä video täältä.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin