Mikko Rantanen sanoi suoraan mikä Leijonien pelissä muuttui Slovakia-tappion jälkeen
MILANO.
Suomi otti helpottavan 4-1-voiton Ruotsista olympialaisten lohkovaiheen ottelussa.
Leijonien ylle ehti jo kasautua tummia pilviä Slovakia-tappion ja valmentajakohun myötä.
Ruotsi-voiton jälkeen Mikko Rantanen sanoi suoraan, mikä Leijonien pelaamisessa muuttui Slovakia-tappion jälkeen.
– Intensiteetti alusta loppuun. Slovakia-pelissäkin oli hetkiä, kun pelattiin hyvin, mutta sitten ehkä nukahdettiin viideksi minuutiksi, Rantanen sanoi.
– Oman pelin on löydyttävä nopeasti. Tänään pelattiin ehjä 60-minuuttinen. Alivoima oli erinomaista, Juuse [Saros] pelasi loistavasti. Ylipäätään pelattiin joukkueena hyvin ja noin sen on mentäväkin, jos mielimme voittaa paperilla meitä vahvempia joukkueita.
Rantasen mukaan Leijonien on pelattava fyysisesti ja vastustajan kannalta piinaavasti.
– Ehdottomasti. Väännetään ja mennään kunnolla iholle. Sellaista kiekkoa haluamme pelata. Haluamme, ettei vastustajalla ole meitä vastaan tilaa ja aikaa. Jos annamme liikaa aikaa, vastustajat kyllä rokottavat.
Rantanen sai kokea ottelussa taklaamisen toisen puolen, kun häntä ajeltiin kolme kertaa yhden vaihdon aikana.
– Fyysistä peliä, sitä ei kaihdeta. Playoffeissa pelannut paljon, tottunut siihen että tulee niittejä. Nyt sattui tulemaan kolme yhteen vaihtoon. Ei muuta kuin ylös vaan, penkille ottamaan happea ja uudestaan jotain päin.
Toisaalta Mikael Granlund tarjoili ottelun komeimman taklauksen, kun hän nosti ruotsalaispelaajan istumaan Leijonien vaihtopenkille. Rantanen kyseli toimittajilta, kuka sen taklauksen teki.
– Granlundi vai?! Oho! Se oli hieno niitti. Kyllä siellä näköjään voimaakin on, vaikka on vähän pienempi kaveri, Rantanen hämmästeli.
– En nähnyt, kuka se oli, niin en sanonut mitään kenellekään, mutta luulin kyllä että se oli joku muu kuin Granlundi. Hienoa, että kapteeni näyttää esimerkkiä ja vetää ukkelia pystyyn.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden ykkösmaalivahdin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä