Takavuosien suurvallassa kuohuu, syöksy jatkui katastrofaalisissa olympiakisoissa – luotsin asema vaakalaudalla: “Tulos oli huono – emme ole kuuluneet huipulle”
Tshekin maajoukkueluotsi Filip Pesan ei ole kyennyt maan peräsimessä urotekoihin, vaan oikeastaan päinvastoin. 44-vuotias luotsi siirtyi miesten joukkueen peräsimeen kaudeksi 2020-21, ja sen jälkeen sekä MM- että olympiakisat ovat menneet pahasti mönkään.
Takavuosien ykkösmaa sukelsi Latvian MM-jäillä ulos puolivälierissä hävittyään Suomelle 0-1. Kiinan olympiakisoissa maa putosi vielä karummin jo puolivälieräkarsinnassa jääden siis kahdeksan parhaan ulkopuolelle.
Vastaavaa ei oltu nähty koskaan aiemmin maan, nimenomaan Tshekin historiassa. Pesanin asema joukkueen peräsimessä on kaikkea muuta kuin varma.
– Näin se on, mitä voin sanoa? Tästä tuli mitä tuli, odotimme enemmän. Tulos oli erittäin huono, Tsekin lajipresidentti Tomas Kral manasi Hokej.cz:n mukaan.
– Joukkueella piti olla mahdollisuus pelata mitalista, se oli tavoitteemme, toimitusjohtaja Petr Nedved huokaisi välittömästi Sveitsi-tappion jälkeen.
Tshekki on toki ollut syöksykierteessä pidemmän tovin. Vuonna 2010 tuli maailmanmestaruus ja kahtena seuraavana vuonna pronssia. Helsingin ja Tukholman kevään 2012 MM-pronssi onkin maan edellinen arvokisamitali.
– Emme ole kuuluneet huipulle pitkään aikaan. Pitkä mitaliton putki ei luultavasti ole sattumaa. Voimme puhua sattumasta ja onnesta ehkä yksissä tai kaksissa MM-kisoissa, mutta emme kymmenissä, Nedved muistutti.
– Emme ole enää suurvalta. Meidän on opittava voittamaan uudelleen. Valitettavasti tämä (Peking) oli meille taas kylmä suihku.
Pesan toki sai saman median edessä myös itse puheenvuoronsa.
– Tämä on tietysti suuri pettymys. Olen todella pahoillani, että tänne kokoontunut niin fantastinen joukkue ei päässyt pidemmälle.
– Valitettavasti olemme rakentaneet viime vuosia epäonnistumisten ympärille.
Luotsi ei osannut äkkiseltään ottaa kantaa jatkoonsa.
– Sveitsi-ottelusta on aikaa hetki, enkä todellakaan osaa sanoa tuohon mitään juuri nyt. Minulla ei ollut sanoja valmiina mahdollisen tappion hetkelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä